Avainsana-arkisto: Pt

Hyvinvointi- ja terveysalan ammattilaiset- mikä on kenenkin kenttä?

Hyvinvointi- ja terveysala on sekametelisoppa, josta ei erota hedelmiä marjoista. Aloja on monta erilaista, ja usein moni miettii, että kenelle pitäisi hakeutua minkäkin vaivan ja ongelman satuttua. Ajattelin vähän avata eri alojen työkenttiä, jos tästä olisi jollekin apua kun etsitte sopivaa tyyppiä vaivoihin tai jos haluatte lähteä opiskelemaan hyvinvointi- ja terveysalaa. 

Pakko vielä muistuttaa, että jokaisella alalla on myös erilaisiin spesifiin asioihin erikoistuneita henkilöitä, joten usein hyviä tyyppejä suositellaan kyllä eteenpäin ja spesifit osaajat löytää parhaiten sitä kautta. 

En ole koulutuksien asiantuntija, joten jollain teistäkin voi olla paljon lisättävää tähän tekstiin, mutta koulutusnimikkeet ja niiden sisällöt toisaalta ovat hyvin saman tyyppiset. Toivottavasti tekstistä on jotain apua sinulle, joka joskus ihmettelet koko alaa ja sen tarjoamia koulutuksia. 

LPT – (toisen asteen tutkinto)

Liikunnanohjauksen perustutkinto LPT, on toisen asteen ammatillinen perustutkinto. Tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä ja valmistuneen tutkintonimike on liikuntaneuvoja. Tutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden. Liikunnanohjauksen perustutkinto valmistaa ammattiin  ja antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden korkeakouluihin. Tutkinto onkin erinomainen pohja erityisesti liikunta-alan ammattikorkeakoulu- tai yliopisto-opintoihin. Liikuntaneuvojaksi opiskelu ja liikuntaneuvojan työ on hyvin käytännönläheistä..”  (lähde: https://vierumaki.fi/koulutukset/lpt

Lpt- on todella hyvä perus pohjakoulutus, joka pitää monipuolisesti sisällään eri kokonaisuuksia niin ryhmäliikunnanohjaamista, liikunnan neuvontaa, liikuntatapahtumien järjestämistä yms. Koulutuksen voi aloittaa heti peruskoulun jälkeen ja siitä on helppo suunnata esim. vaikka ammattikorkeakouluun. 

PT – Personal Trainer

Personal Trainer on = kuntosaliohjaaja.  Koulutus sisältö riippuu paljon kaupallisten koulutusten järjestäjien määrittämistä sisällöistä. Koulutus on siis maksullinen koulutus (1000-5000€), jossa on harvemmin sisäänpääsy vaatimusta, mutta toki kurssit ja loppukokeet pitää suorittaa hyväksytysti. Koulutuksessa on pieni oppimäärä anatomiaa ja fysiologiaa sekä ravitsemusta, mutta enemmän perehdytään kuntosaliharjoitteluun. Sisällöissä on kuitenkin todella iso ero, riippuen siitä kuka kurssin järjestää, joten osassa painotus voi olla enemmän esim. anatomiassa kun toisessa kuntosaliharjoittelussa. Kurssit voivat siis olla hyvinkin kattavia ja monipuolisia tai suppeampia. 

Näissä tärkeä on tunnistaa koulutuksen laajuus ja kattavuus. Yleensä pt- koulutukset kestävät muutamista viikonlopuista – yhteen vuoteen. Pt- nimike ei myöskään ole suojeltu, joten sitä voi käyttää myös joku, jolla ei ole mitään koulutustaustaa. Ole tarkkana kuin valitset treineriä tai valitset koulutusta kun haluat opiskella pt.ksi. Kannattaa etsiä oikeasti arvostettu koulutus, jolla myös voisi työllistyä ulkomailla ja katsoa tarkkaan kurssisisältö, jotta näkee mitä oikeasti oppii. 

Monille pt.llä on myös monia muitakin koulutuksia, joten osaamista voi löytyä sitä kautta enemmän. Suosittelenkin, että jokainen kouluttaa pt- koulutuksen lisäksi myös esimerkiksi: ravitsemukseen, tuki-ja liikuntaelinvammoihin ja mentaalivalmennukseen. Jotka tukevat hyvin personal trainerina työskentelyä. 

Ei pidä myöskään unohtaa että, koulutus maksaa, mutta mitään takeita työllistymisille ei ole. Kannattaa suhtautua jo valmiiksi siihen, että yrittäjyys voi olla ainut elinkeinonharjoittamisen mahdollisuus. Isommissa kuntokeskuksissa tuntipalkka voi olla hyvinkin pieni, ja usein personal trainerin isoin työkenttä onkin valmentamisen sijasta pakettien myyminen, joten kannattaa tarkkaa ottaa selvää mitä kaikkea mahdollisesti koulutuksella voisi tulevaisuudessa tehdä. 

Hyville tekijöille on kuitenkin aina töitä! 

LIIKUNNANOHJAAJA AMK & YLEMPI AMK –

Liikunnanohjaaja (laajuus: 210 op.) voi toimia julkishallinnossa, kansalaisjärjestöissä tai yksityissektorilla. Työ voi sisältää hallinnollisia tehtäviä, kuten suunnittelua, markkinointia, organisointia ja johtamista. Liikunnanohjaaja voi työskennellä monipuolisissa ohjaus-, koulutus- ja valmennustehtävissä ja toimia myös yrittäjänä. Työn tavoitteena on ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin,urheilun ja elämyksellisten kokemuksien edistäminen.Opinnot koostuvat liikunta-alan työelämätaidoista, pedagogiikasta, johtamisesta, palvelusta, myynnistä ja yrittäjyydestä ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta, jotka kytketään läheisesti oppimista edistäviin työelämäprojekteihin. Oppimista tuetaan tutkivan ja kehittävän työotteen mukaisella opiskelulla opiskelijalähtöisiä opetusmenetelmiä hyödyntäen. Suuntautumisopinnoissa syvennytään kilpa- ja huippu-urheilun, kunto- ja terveysliikunnan tai liikuntapalveluiden toimintaympäristöjen mukaisen ammattitaidon kehittämiseen. Näissä toiminta­ympäristöissä osaamista voidaan syventää myös soveltavan liikunnan näkökulmasta.” 
(Lähde: http://www.haaga-helia.fi/fi/koulutus/ammattikorkeakoulututkinnot/liikunnan-ja-vapaa-ajan-koulutus-liikunnanohjaaja-amk)

Liikunnanohjaaja nimikettä käyttää todella moni liikunta-alalla työskentelevä, vaikka nimike on ainoastaan ammattikorkeakoulu-tasoista koulutusta vastaava nimike. Liikunnanohjaaja nimike ei kuitenkaan kuvaile kuin murto-osaa siitä, mihin kaikkeen koulutus antaa valveudet. Kaikki valmistuneet eivät siis todellakaan ole valmentajia tai ohjaajia. Osa menee järjestöihin, seuroihin, liikuntatapahtumien- tai palveluidentuottajiin ja oikeastaan vaikka mihin liikunta- ja terveysalalla. Koulutuksen aikana saat itse valita mihin haluat suunnata. Itse suuntauduin kunto- ja terveysliikuntaan, sitä kautta syvemmin tuki- ja liikuntavammoihin ja yrittäjyyteen. 

Lisäksi on ylempi AMK, joka on: ”Liikuntajohtamisen ja valmennuksen koulutus parantaa opiskelijan valmiuksia johtaa ja kehittää työelämää ja sen toimintaympäristöjä liikunta-alalla. Suuntautumisvaihtoehtoja on kaksi: liikuntajohtaminen tai valmennus. ” Ylempään Amk. Voi hakea kun on työskennellyt 3v valmistumisen jälkeen alalla. 

LIIKUNTATIETEELLINEN (Yliopisto)

Jos liikunta, – terveys, – ja hyvinvointialan akateemisuus kiinnostaa kannattaa suunnata liikuntatieteelliseen. Moni ajattelee, että Jyväskylän Liikuntatieteellinen yliopistosta valmistuu vain liikunnanopettajia, mutta koulutus suuntauksia löytyy todella paljon enemmän. 

Kandiohjelmia ovat esim. Liikuntabiologia, liikunnan yhteiskuntatieteet, terveystieteet, liikunta pedagogiikka. Ja maisteriohjelmia on vieläkin enemmän, niistä löydät lisätietoa suoraan täältä: https://www.jyu.fi/ops/fi/sport

Eli liikuntatieteellisestä voit tulla opettajana tai vaikka tutkijana ulos. Omaa kokemusta näistä ei ole, joten suosittelen lukemaan lisää suoraan Jyväskylän Yliopiston ja liikuntatieteellisen tiedekunnan sivuilta, mistä saat tarkempaa tietoa koulutuksen sisällöistä. 
Mutta esim. Itse olen jo pitkään miettinyt jatkokouluttautumista maisteriksi. Amk jälkeen on hyvä pohja hakea maisterivaiheeseen juuri tänne. 

FYSIOTERAPEUTTI (AMK) & OMT FYSSARI

Fysioterapeutin tehtävänä on tukea ihmisen hyvinvointia ja terveyttä edistämällä hänen toiminta- ja liikuntakykyään erilaisissa toimintaympäristöissä. Fysioterapeutti omaksuu tutkivan, kehittävän ja näyttöön perustavan työotteen. Fysioterapeutti toimii usein monialaisissa työryhmissä ja yhteistyöverkostoissa yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa.”
(lähde: https://www.metropolia.fi/haku/koulutustarjonta-nuoret-sosiaali-ja-terveysala/fysioterapia/)

”Fysioterapia on asiantuntija-ammatti, jonka erityisosaamisalueita ovat terveys, liike, liikkuminen ja toimintakyky. 
Keskeisiä fysioterapian menetelmiä ovat terveyttä ja toimintakykyä edistävä ohjaus ja neuvonta, terapeuttinen harjoittelu, manuaalinen ja fysikaalinen terapia sekä apuvälinepalvelut.

Fysioterapia tarjoaa palveluja yksilöille ja väestölle tilanteissa, joissa näiden liikkumis- ja toimintakyky ovat tai saattavat olla uhattuina ikääntymisen, vamman, kivun, sairauden, toimintahäiriön tai ympäristötekijöiden johdosta. 

Fysioterapia edistää yksilön aktiivista osallistumista yhteiskunnassa kehittämällä, ylläpitämällä ja palauttamalla tämän terveyttä, liikkumiskykyä, fyysistä aktiivisuutta ja toimintakykyä koko eliniän ajan.” 

Fysioterapian erikoisalat: 

OMT FYSSARI= Ortopedinen manuaalinen terapia eli OMT on fysioterapeuttien antamaa manipulaatiohoitoa, jolla hoidetaan tuki- ja liikuntaelinten sairauksia. OMT-fysioterapeutit käyvät läpi monivuotisen fysioterapeutin jatkokoulutuksen. 
(Läde:https://www.auron.fi/usein-kysyttya/mita-omt-fysioterapia-on/)

OSTEOPAATTI (AMK)

”Osteopatia on tehokas ja turvallinen manuaalinen eli käsin suoritettava hoito. Osteopaatti on tuki- ja liikuntaelimistön toiminnallisten häiriö- ja kiputilojen tutkimisen ja hoidon asiantuntija, jonka opinnoissa korostuu anatomia, fysiologia ja patologia. Osteopaatin työ on auttaa asiakasta edistämään ja ylläpitämään terveyttään, jolloin toimintakyky paranee. Työ on ennaltaehkäisevää ja ohjaavaa.

Koulutuksessa panostetaan hyvään palpaatiotaitoon eli käsin tehtävään kehon rakenteiden tutkimiseen ja tunnusteluun. Osteopaattinen diagnoosi perustuu juuri tähän tarkkaan kehon tutkimiseen sekä erotusdiagnostiikkaan. Erotusdiagnostiikka tarkoittaa muiden mahdollisten kivun aiheuttajien selvittämistä.” 
(Lähde:https://www.metropolia.fi/haku/koulutustarjonta-nuoret-sosiaali-ja-terveysala/osteopatia/

Osteopatian hoitoideologia on vähänä holistisempi, kuin naprapatian. Tavoite on käsitellä ihmistä kokonaisuutena. Kivun alkuperää pyritään hakea kauempaa kuin itse kipupaikasta.
(Lähde: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/19/naprapaatti-osteopaatti-vai-kiropraktikko-minka-lajin-manipulaatiosta-kannattaa)

NAPRAPAATTI (AMK)

Osteopaattien ja naprapaattien koulutusta ja osaamista pidetään hyvin samanlaisena. Eroja onkin haettava hoitojen reuna-alueilta ja hoitofilosofiasta. Naprapaatit korostavat, että hoidoissa pyritään koko ajan seuraamaan viimeisintä lääketieteellistä tutkimusta. Naprapatia ei ole mikään ennalta ajateltu hoitomalli, vaan naprapaatin työkalupakissa on joukko erilaisia hoitomenetelmiä.
(Lähde:https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/19/naprapaatti-osteopaatti-vai-kiropraktikko-minka-lajin-manipulaatiosta-kannattaa)

Suomen ainoa Naprapaattikoulutus on Kotkassa. Myös naprapaatti on erikoistunut tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. 

”Naprapaatin vastaanotolle suunnataan yleensä silloin, kun kärsitään selkä- tai niskakivusta. Naprapaatti tutkii syyn, antaa hoitoa ja kuntouttaa. Naprapatia perustuu lääketieteeseen, mutta ei ole varsinaisesti fysioterapiaa.” 

Naprapatia on fysiatrinen hoitomuoto, jossa tutkitaan, hoidetaan ja ennaltaehkäistään tuki- ja liikuntaelinsairauksia sekä niiden toimintahäiriöitä. Kyseessä eivät ole opit kansanparantamisesta, vaan lääketieteestä. Naprapatia on erikoistunut käsin tehtäviin hoitoihin eli manipulaatioon ja muihin vastaaviin hoitomenetelmiin. Vastaanotolle tullaan yleensä silloin, kun kipu on selän tai niskan alueella.
(Lähde: https://opintopolku.fi/wp/story/naprapaatti/

KIROPRAKTIKKO (AMK)

Kiropraktikko huomioi tuki- ja liikuntaelinten, erityisesti selkärangan, toimivuuden tärkeyden ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Moni on myös kokenut paljon naksauttalua kiropraktikoilla, Kiropraktikon käsittely poikkeaakin jonkin verran naprapaatin ja osteopaatin käsittelystä. Hoito tapahtuu usein nopeilla ja lyhyillä, venyttävillä liikkeillä.

Kiropraktikoksi ei voi opiskella Suomessa, mutta esimerkiksi Englannissa ja jenkeissä voi opiskella tai Tanskassa. 

Suomen Kiropraktikkoliitto hyväksyy jäsenikseen ainoastaan korkeakoulututkinnon suorittaneita kiropraktikkoja. Suomen Kiropraktikkoliiton jäsenillä on muiden Euroopan liittojen tapaan velvollisuus osallistua jatkokoulutusohjelmaan.

Kiropraktikkojen koulutus vastaa esikliinisen vaiheen osalta lääkärikoulutuksen vaatimuksia. Pääaineita ovat muun muassa anatomia, fysiologia, patologia ja radiologia. Päätoimisen opiskelun, tenttien ja hyväksytyn lopputyön lisäksi tutkintoon vaaditaan vuoden mittainen klinikkaharjoittelu. Koulutuksessa keskitytään tuki- ja liikuntaelinvaivojen manuaalisiin hoitoihin, mikä antaa kiropraktikoille vahvan tietotaidon hyviin tuloksiin tule-sairauksien hoidossa..”
(Lähde: http://www.suomenkiropraktikkoliitto.fi/koulutus/)

Kuvat: Petteri Peltonen

Jokaisesta ammattikentästä löytyisi vielä, vaikka kuinka paljon lisätietoa esimerkiksi vaikka koulutussisällöstä ja jatkokoulutuksista. Hyvä on karkeasti jakaa osa hyvinvointi- ja terveysaloista suoraan valmentajiin ja osa ns. hoitopuolelle kuntouttajiin. Aloja ja tekijöitä on moneen lähtöön.
On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka olisi mikä tahansa opinto polku käytynä, ei se vielä itsessään kerro, kuinka ammattitaitoinen henkilö on kyseessä. Paljon on niitäkin opiskelijoita, jotka rimaa hipoen läpäisevät kursseja, joten on hyvä aina ottaa enemmän selvää kunkin alan ammattilaisesta vähän henkilökohtaisemmin.
Suositukset puhuvat yleensä puolestaan. Kokeneita konkareita ja ammattitaitoisia valmentajia ja hoitopuolen asiantuntijoita löytyy ihan joka lähtöön. Lisäksi jos on uusi alalla niin ei ole mitään parempaa kuin mennä hyvän osaajan oppiin ja sitä kautta hankkia lisää kokemusta. Eniten oppia antaa kuitenkin työkenttä, missä pääsee työskentelemään erilaisten haasteiden kanssa.

Monessa eri hyvinvointi, terveys ja liikunta-alan opetuskokonaisuudessa käsitellään paljon ihan samoja teorioita ja perusteita, joka on hyvä asia koska ei ihmisen anatomia ole muuttunut mihinkään tai tieteelliset tutkimukset terveydestä. Koulutuksissa on pitkälti eroja niiden sisältöjen laajuuksissa ja esim. työhön tähtäävissä projekteissa. Lisäksi hoitoaloilla on paljon erilaisia ihmisen käsittelymenetelmiä, joista jokaisessa on vähän oma koulukuntansa. Mikään ei ole oikeastaan väärä tapa, vaan jokaisen on löydettävä itselleen se sopivin tapa.

Lääkäri kenttää en rupea sen enempää avaamaan, mutta sieltä löytyy erittäin iso porukka osaavia erikoistuneita lääkäreitä niin tuki- ja liikuntaelinvammoihin kuin spesifiin sairauksiin. Lääkäriasemat ovat parhaita neuvomaan kuka speasialisti voisi sopia omiin tarpeisiisi. Suosittelen suoraan hakeutumaan spesialisteille, jotta säästät sekä aikaa, että rahaa.

2 Kommenttia

NLP- valmentajan työkaluna

 

True Heartsin;  NLP 1 koulutuksen eli ensimmäisen osion kolmesta koulutuskokonaisuudesta. Miksi halusin mennä kurssille mukaan- johtui omasta kiinnostuksesta kehittää itseäni valmentajana entistä enemmän, sekä parantaa ja syventää entisestään minun ja valmennettavien valmennussuhdetta. Nyt kun aikaa on jo hiukan kulunut, pystyn paremmin kertomaan koulutuksesta, koska olen pääsyt kokeilemaan sitä omassa työssäni sekä prosessoinut paremmin opittuja asioita. Koulutuksen jälkeen tuntui, että positiivisella tavalla pää oli ylikuormittunut uusilla ajatuksilla ja tarvitsin aikaa hengittää.Kävin ennen joulua

Mitä NLP Tarkoittaa?

”NLP – Neuro-linguistic Programming- Neuro viittaa aisteihin ja neurologisiin prosesseihin eli tiedon käsittelyyn.
Linguisticviittaa puhuttuun ja kehon kieleen, jotka molemmat vaikuttavat ajatteluumme ja käyttäytymiseemme.

Programming viittaa rakenteisiin ajattelussamme ja siihen kuinka voimme vaikuttaa niihin.” -www.truehearts.fi

Olen aina ollut sitä mieltä, että vankka valmentaminen vaatii hyvät ihmissuhdetaidot sekä hyvän empatiakyvyn. Olen myös itse kokenut, että valmentajat, jotka pystyvät asettumaan valmennettavien saappaisiin ja kykenevät toimimaan erilaisten persoonien kanssa, luovat hyvän luottamussuhteen valmennuksessa. Hyvä luottamussuhde taas auttaa valmennettavien tutustumiseen ja tätä kautta haluttuun muutokseen sekä kehitykseen. Ihminen on psyykkinen,- fyysinen,- ja sosiaalinenkokonaisuus; me tarvitsemme näitä kaikkia eri osa-alueita esim. vaikka elämäntapamuutoksessa. Pääkopan pitää olla tietoinen ja motivoitunut, kropan on jaksettava ja voitava hyvin sekä ympäristö ja ympärillä olevat ihmiset muovaavat meitä tiettyyn suuntaan. Jos valmennus perustuu pelkkään fyysiseen kuormitukseen, jokainen ymmärtää ettei se ole valmentamista vaan esim. kuntosalilaitteiden- tai juoksutekniikan opastusta. -Eli vain pintaraapaisu todellisesta valmentamisesta.

Lähdin koulutukseen avoimin mielin, olin kuitenkin varma, että suurimmat ahaa-elämykset tulisivat siitä, miten voisin valmentajana ymmärtää paremmin valmennettavia, mutta mitä kävikään… opin eniten uusia puolia itsestäni. Jopa todella paljon, ja luulin jo tuntevani itseni… ei, selkeästi koskaan ei voi tuntea itseään liian hyvin! Huomasin myös, että asiat/luonteenpiirteet, jotka ehkä itseäni olivat ärsyttäneet omissa vanhemmissani, löytyivät valitettavasti myös itsestäni. 😉

Mitä olen havainnut omassa työelämässä koulutuksen jälkeen?

Kävimme kurssilla paljon läpi erilaisia persoonallisuustyyppejä ja mikä on kenellekin persoonalle ominaista, esim: keskustelu- tai oppimistilanteessa. Huomasin heti koulutuksen jälkeen, että rupesin analysoimaan niin omaa perhettä, ystäviä kuin asiakkaita. Mietin heidän persoonallisuustyypille tyypillisiä keskustelutapoja, miten he oppivat minkäkin asian parhaiten ja millä tyylillä annan palautetta ja kannustan. Koen nyt, että asiakassuhteet ovat parantuneet entistä enemmän ja en ehkä kyseenalaista itseäni vaan ymmärrän paremmin miksi ihmiset reagoivat asioihin hyvin eritavalla kuin toiset. Koen vielä haluavani syventyä entistä enemmän harjoituksiin, jossa joudun itse haastamaan kykyäni motivoida hankalimpia asiakkaita. Monen on esimerkiksi vaikea tehdä edes pienintä muutosta omaa hyvinvointia edistääkseen ja juuri näihin tapauksiin haluan päästä entistä paremmin käsiksi.

Jos jotain tuli ensimmäisenä mieleen niin: jokaisen pomon tulisi opiskella näitä samoja asioita, jotta oppisi ymmärtämään alaisiaan paremmin sekä jokaisen valmentajan olisi hyvä oikeasti miettiä onnistuuko vaikuttamaan asiakkaisiin pintaa syvemmältä. Ymmärtääkö asiakkaiden tarpeita ja onnistuuko vuorovaikutus asiakkaiden kanssa.

Huhtikuussa menen taas NLP 2 koulutukseen, syventämään opittua tietoa entisestään. Mielenkiinnolla odotan mitä se tuo tullessaan! Ehkä opin taas lisää itsestäni.. jännäää..

0 kommenttia

Ammattina hyvinvointi

Olen pienestä pitäen tiennyt mitä haluan tehdä tulevaisuudessa… nimittäin jotain merkityksellistä! Jotain millä koen olen vaikutusta ja arvoa. Sekä lisäksi tärkein: haluan tehdä työtä mistä nautin! Tämän melko lyhyen (23v) tämän hetkisen elämäni varrella olen tehnyt yhtä sun toista. Nuorempana ensimmäinen virallinen työpaikkani oli Kauniaisten kaupungin kunnossapidossa. Jossa lopulta työskentelin neljä vai jopa viisi kesää. Kirin itseni 15 vuotiaasta kesäduunarista ryhmän vetäjäksi ja kesäkukka vastaavaksi. Työnkuvaani kuului yleisesti kaikki puutarha- ja kunnossapitotyöt kaupungilla, joten työ oli hyvin ruumiillista ja sen takia siitä tykkäsin. Ja mikä parasta: sain olla ulkona koko kesän!

Tätä ennen olin satunnaisia keikkoja tehnyt valmentamisen, tuomaroinnin ja siivoushommien parissa. Lisäksi nuorempana tein paljon promo- ja esittelykeikkoja sekä olin urheilu- ja vaatekaupassa töissä. Eikä saa unohtaa yhtä kesää erään yrityksen sihteerinä/respatyöntekijänä. Eli kaikenlaista on tullut aiemmin tehtyä. Jokainen pääsee elämän aikana erilaisten töiden pariin joskus varmaan joutuukin, mutta jokainen työ antaa ja opettaa jotakin. Parasta on ollut oppia työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa olosuhteissa.

Suurin tavoitteeni on kuitenkin ollut: tehdä työtä urheilun parissa. Koko ikä on tullut vietettyä urheillessa ja olen aina tiennyt, että jos jotain haluan tehdä työkseni, niin sen täytyy liittyä liikuntaan ja hyvään fiilikseen. Liikunnan-alalle suuntaaminen olikin selkeä valinta. Jos joku ei vielä tiennyt niin liikunnan-alalle voi opiskella lyhyillä pt-kursseilla tai liikunnan-ammattitutkinnolla tai sitten löytyy ammattikoulu jossa voit valmistua liikunnan neuvojaksi (kesto 2-3v riippuen haetko kouluun peruskoulun vai lukion jälkeen) ja sitten löytyy Ammattikorkeakoulu (Vierumäki, Rovaniemi, Kajaani) josta valmistut Liikunnanohjaajaksi ja täydennyksenä voi ammattikorkeakoulun jälkeen opiskella ylempi ammattikorkeakoulu sekä liikunnan-alalta löytyy vielä yliopistotason koulutus (Jyväskylä). Eli koulutuksia löytyy monelta eri tasoilta, vähän eri ammatteihin.

@Kauppalehti

Seuraava haaveeni on ollut yrittäjyys. Yrittäjyys on varmasti monille iso kynnys, mutta sitäkin antoisampaa, kun saa itse päättää lähes kaikesta omassa työssä. Yrittäjyys ei kuitenkaan sovi kaikille, mutta jokainen joka haluaa toteuttaa ja harjoittaa omaa uraa ja ammattitaitoa yrittäjänä, niin voin vain suositella! Helppo matka ei todellakaan ole edessä ja töitä saa kyllä paiskia. Kukaan ei tule neuvomaan miten työt pitäisi tehdä, vaan avaimet on oltava omissa käsissä ja juuri sen takia yrittäjänä oleminen on mahtavaa. Välillä todella stressaavaa, aika vievää ja turhauttavaa, mutta enimmäkseen antoisaa, inspiroivaa ja kehittävää.

Aloitin yrittäjyyden kesken ammattikorkeakoulu-opintojen. Ei ehkä fiksuin päätös, mutta onneksi tukea tuli koulun puolelta. Sain hyvin yhdistettyä omat työni sekä opinnot koulussa. Toki ”opiskelija-elämälle” piti jättää hyvästit. Kaikki aika kului kouluun ja työhön. Silti en kadu päivääkään, että lähdin tavoittelemaan unelmiani!

En ole kovin syvällisesti avannut työstäni valmentajana, puhujana ja bloggarina, niin ajattelin nyt vähän kertoa mitä oikeasti teen. Valmentaminen on tällä hetkellä päätyöni, johon kuluu suurin osa ajastani. Työskentelen hyvin erilaisten ihmisten ja tavoitteiden kanssa… On kovatasoisia, erittäin aktiivisia yksilöitä, joilla tavoitteita on niin voimaharjoittelun tekniikassa, liikkuvuudessa, kestävyydessä, tai oman lajin fysiikkaharjoittelussa sekä valmennettavistani löytyy myös aloittelijoita, terveysliikkujia, yrityksiä ja kuntoutujia. Kuntoutus on aina ollut työssäni todella tärkeää, se matka mitä vakavista vammoista, rakenteellisista ongelmista ja sairauksista huolimatta olemme asiakkaiden kanssa kulkeneet ovat opettaneet myös minua paljon. Kun saamme toimintakyvyn oikeanlaisen liikunnan avulla palautettua.. en voi edes kuvailla miten mahtavaa se on!

Hermotus-ongelmia löytyy kaikista valmennettavista ja jokainen koppi, minkä asiakkaat ottavat kiinni ja oppivat itsestä ja oman kropan toiminnasta on niin paras palkka tässä työssä! Meistä jokaisella on jollain liikunnan osa-alueella ongelmia, niiden selvittäminen ja kehittäminen saa jokaisen motivaation liikuntaa kohtaan kohoamaan.

En siis tee vain perus pt- valmennusta vaan paljon muutakin. Valmennuksessa ydin on mentaalivalmennus. Monesti liikunta- ja terveys-tottumuksiin/käytösmalleihin löytyy ratkaisu mentaalipuolelta ja jos siihen ei syvennytä- ei myöskään muutosta tapahdu. Mentaalivalmennukseen tulen syventymään postauksissa myöhemmin lisää.

Jokainen asiakas on oma yksilönsä ja haluan myös kohdella valmennettavia niin, on eri asia opettaa kuntosalikäytäntöjä kun oikeasti valmentaa ihmisiä. Valmennuksen tulee olla jokaiselle asiakkaalle räätälöityä ja henkilökohtaista sekä sen tulee vastata asiakkaan tavoitteisiin eikä valmentajan mieltymyksiin harjoittaa liikuntaa.  Myös tästä johtuen lyhyet koulutukset eivät riitä valmennuksen laadun takaamiseen vaan kokemukset ja jatkuva itsensä kehittämiseen pyrkivä ote. Kukaan valmentaja ei ole täydellinen, mutta jos ei ole jatkuvasti valmis kehittämään itseään ja syventämään omaa osaamista sekä kohtele jokaista asiakasta yksilönä on syytä miettiä onko ala valinta oikea. Meidän tarkoitus on kuitenkin edistää ja parantaa ihmisten terveyttä ei viedä sitä!

Kuvat: Sami Siilin

Puhujana toimin esim. yrityksissä, tapahtumissa ja kouluilla. Usein aihepiirini koskevat hyvinvointia, terveyttä, liikuntaa ja omia arvojani. Kaikkea millä voin motivoida ja inspiroida ihmisiä! Ja sitten on vielä isona osana työtäni mahtavat yhteistyökumppanit, kuvaukset ja tämä blogi. Blogia teen täydestä omasta halusta, niskaani ei hengitä kukaan vaan teen tätä juuri silloin kun minulla on aikaa ja halua. Kirjoitan, koska nautin siitä vaikka olenkin enemmän puhuja tyyppiä.. sen varmaan näkee kirjoitusvirheistä! Toivepostauksia otan avosylin vastaan!! 😉

Haluan kannustaa teistä jokaista tavoittelemaan omaa unelma-ammattia! Jokainen työ on arvokas, mutta tehkää työtä joka on teille itsellenne merkityksellinen ja arvokas.

-O

 

14 Kommenttia

30- 40min Kahvakuula- Jalkatreeni

Nyt on aika palata takaisin siihen, mistä blogini joskus vuosia sitten lähti liikenteeseen, nimittäin treenipostaukset. Nämä postaukset ovat myös ehdottomasti omia lemppareita ja toteutukseltaan aikaa vieviä. Kovan treenin jälkeen ei tee ensimmäisenä mieli ottaa kuvia, mutta nytkin se meni niin. Ensin treenataan ja sitten vasta kuvataan, ja tiedän, että myös te olette toivoneet näitä, joten rupean petraamaa kunnolla! 😉

KAHVAKUULATREENI – JALOILLE

30-40 min, yht. 3-5 kierrosta, kierrospalautukset 1 min:

1-käden etuheilurit kädenvaihdolla/heitolla.

(Huom! Liike lähtee jaloista/lantiosta) X 20-30 toistoa

Sumokyykky 

(Huomioi selän suoruus sekä puhalluksella lihastyö = ylösnousu) x 20 toistoa

1- Jalan maastaveto

(kahvakuula ristikkäisessä kädessä) X10-15 toistoa/puoli

Suorinjaloin -maastaveto pumppauksella

(Pidä selkä suorana, vältä notkoa) x10-15

Askelkyykky, kahvakuula-kierrolla

(Huolehti polvi-varmaslinjasta) x20

Lantionnosto, jalka kahvakuulan päällä

x10-15/puoli (Mitä lähempänä pakarat ovat kahvakuulaa, sitä enemmän liike kohdistuu pakaraan ja kauempana, kohdistuu liike takareiteen. Lantio pysyy koko liikkeen ajan ilmassa.)

vaatteet: Under Armour

Loppuun lyhyet 5-10 sek venytykset + jalkojen heilautukset!

Loppu viikko luvattu huippu keliä, joten tässä hyvä jalkatreeni ulos ja vastuksena vain kahvakuula. (voit tehdä myös ilman kahvakuulaa tai käsipainolla)!

-O

8 Kommenttia

Personal Traineriksi?

Monet ovat kysyneet, että missä opiskelin PT.ksi. Selailin pitkään suomen pt- markkinoita ja lueskelin, mikä niistä olisi kannattavin sekä ammattitaitoisin. Punnitsin pitkään kävisinkö kansainvälisen kurssin vai sitten ihan opetussisällön suomeksi. Päädyin kuitenkin suomenkieliseen. Sillä ajattelin, että siivä vaiheessa jos haluan hommia tehdä ulkomailla on pelkällä rohkeudella, kielitaidolla ja omalla asenteella väliä. Eiköhän se hoidu, jos sille on tarvetta. 🙂

Koulutukseksi valitsin Faf:in. Siitä syystä, että sitä oltiin kehuttu ja tuntui kivalta käydä koulutus samassa paikassa kuin itse treenailen, eli Fressillä.

faf-personal-trainer-logo_rgb_300ppi

Jos sinulla ei ole liikunnanalan perustutkintoa alla, alkaa koulutuksesi Foundation osiosta, jossa käydään ihan perus asiat läpi. Siitä seuraava osio on Gym- instructor  eli kuntosaliohjaajan kurssi ja viimeisenä tietenkin Personal Trainer, johon kuuluvat kaikki aiemmat osuudet ja tämän jälkeen sinulla on pätevä PT- lisenssi, tietenkin jos loppukokeista pääset kunnialla läpi. Vierumäen opiskeluistani johtuen aloitin suoraan Gym- osiosta.

Näitäkään kursseja ei tarvitse suorittaa putkeen, vaan voit oikeastaa mihin aikaan vain käydä koulutussisällöt, kunhan katsot koulutuskalenterista milloin kursseja järjestetään. Näin itse kannattavana suorittaa kurssit putkeen, jotta asiat pysyvät muistissa lopputyötä varten, sekä itselläni on nyt kestänyt jonkin aikaa saada PT. kurssit mahtumaan kaikkiin muihin elämän ”menoihin”, joten halusin mahdollisimman nopeasti saada lisenssi-paperit käteen, ja hommat aluilleen.

PT.n ammatti ei siis todellakaan ole vielä suojeltua Suomessa, kuka tahansa voi ilmoittaa olevansa Pt, ilman minkään laista koulutusta tai kokemusta alalta. Koulutus ei tietenkään kerro vielä ammattitaidostasi mitään, keskuudestamme löytyy huikeita entisiä ja nykyisiä kilpaurheilijoita, jotka myös tekevät trainerin hommia ja ainakaan itselläni ei ole mitään syytä epäillä heidän ammattitaitoa, sillä kokemusvuosia riittää. Kuitenkin näin fiksuna käydä koulutuksen ja kantaa lisenssiä, koska teen yrittäjänä hommia.

Koulutuksessa tuli kerrattua paljon, jo ennestään tuttua tietoa, mutta ainakin itselleni antoisinta oli ravitsemuksen tunnit, joissa kouluttajana toimi erittäin ammattitaitoinen Olli Ilander, joka on myös kirjoittanut kirjan: Liikuntaravitsemus. Hänellä on todella laaja ammattitaito ravitsemuksesta ja varsinkin urheilijoiden ravitsemuksesta. Kysyin tunneilla sitten mitä tahansa niin häneltä sai vastauksen!

Jos sinua kiinnostaa PT.n ammatti, suosittelen olemaan yhteydessä FAF.in koulutuspäälikköön ja henkilökuntaan ja kyselemään tarkempaa tietoa heiltä. Saat varmasti vastauksia askarruttaviin kysymyksiin ja lisätietoa kurssien sisällöstä. Faf.in nettisivuilta löytyy lisäksi paljon tietoa mainitsemistani kursseista sekä lisäksi paljon muistakin kursseista mitä heidän kautta voi suorittaa.

pt

Pt.nä tavoitteeni on AINA:

  • Antaa jokaisella asiakkaalle 100%, henkilökohtaista ohjausta ja konsultointia.
  • Pyrkiä muuttamaan hyvinvoinnin osa-alueet osaksi elämäntapaa (Ravinto/Liikunta/lepo/muu elämä)
  • Keskityttyä kokonaisvaltaisesti hyvinvoiniin (psyykkinen/fyysisen/sosiaalinen), ei narsistista ruuan punnitsemista
  • Sekä hyvä fiilis koko yhteistön aikana ja sen jälkeen! 
  • Tavoitteeni on olla tsemppari, kuuntelija, ammattitaitoinen treenauttaja sekä sanojeni takana seisoja! 

Jos Pt.n ammatti kiinnostaa, opiskelkaa ihmeessä ammattiin, mutta muistakaa että omat kokemukset ja ajanhermoilla oleminen on kultaakin kalliimpaa tässä ammatissa. On hyvä kehittää ja oppia jatkuvasti lisää sekä samalla kokeilla omien kokemusten kautta mikä toimii ja mikä ei.

Huikeeta viikkoa kaikille!

 

 

5 Kommenttia