Pika visiitti Tukholmassa

Oi kerrankin oli vapaata ja pääsimme pikavisiitille Tukholmaan. Pidän Tukholmasta kaupunkina ja se tuo paljon muistoja mieleen kun pikkutyttönä isäni asui siellä muutaman vuoden ja tuli paljon vietettyä itsekin aikaa siellä. Olen paljon miettinyt miten kiva olisi jopa muuttaa muutamaksi vuodeksi Ruotsiin. 😉

Laivat eivät ihan ole se oma leppari tapa matkustaa, mutta odotimme niin paljon maissa käyntiä ja shoppailua, että kyllä harvoin sen laivamatkankin jotenkin jaksaa pusertaa 🙂 Kesällä matkustamisessa on ihan oma fiiliksensä kun koko matkan voi vaikka istuskella kannella ja nauttia meri-ilmastosta, mutta näin talvella tunkkaiset käytävät ja vielä tunkkaisempi hytti ei ihan nappaa. Ja laivalla on myös hyvin vähän tekemistä, riippuu tottakai laivasta.

Laivassa ehkä huonoin puoli on ruuan saanti. Buffetti kyllä löytyy, mutta mitään pienempää, kuten välipaloja ei oikein saa mistään. Hauskinta vielä oli, että edes Taxfreessä ei ollut kylmässä vettä, ei ihme jos nestehukka iskee monilla laivalla kun 0,5l vesipullo maksaa 1,50 eikä hanavettä voi juoda 🙂 Meilläkin meni reissun aikana monta kymppiä vain pelkän veden ostoon.

Reissu oli kuitenkin kiva pikku piristys arkeen, tässä vähän kuvia reissusta!

DCIM100GOPRO

DCIM100GOPRO

DCIM100GOPRO

SAMSUNG CSCShoppailimme vain Tukholman keskustassa, sillä aikaa maissa oli vain noin 5 tuntia. Aluksi tarkoitus oli lähteä vähän Tukholman keskustaa kauemmaksi Tukholman Quality Outlettiin, mutta arvostelujen perusteella sekä vielä matkan pituuden takia emme nähneet järkeä näin ”pikavisiitillä” mennä sinne asti shoppailemaan. Tukholmassa on kuitenkin paljon kauppoja mitä Suomessakaan ei ole niin tällä kertää keskusta riitti hyvin.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Reissu oli kaikin puolin mahtava. Aurinko paistoi ja asteita +2, juuri sopiva keli pyöriä maissa ja shoppailla. Shoppaitua tulikin ihan tarpeeksi taas vähäksi aikaa. 🙂

Jos halvat lennot löytyy, suosittelen kyllä mielummin lentämään Tukholmaan ja silloin usein saakin koko päivän aikaa viettää maissa. Ehtisi hyvin myös jonkun hyvän ravintolan korkkaamaan vanhasta kaupungista. Nyt kuitenkin siirtyi tankkauspäivän syöminen laivan buffaan, josta löytyi kyllä paljon kaikkea ihan vatsan pömpötykseen saakka 🙂

Tankkauspäivän jälkeen maistui hyvältä taas omat ruuat kotona, kuvassa vakio aamupalapuuro! Gluteeniton kaurahiutale, suklaa protsku, ja tietty marjoja/banaania. Nyt vielä samainen Whey 80- on ihan huikeessa kampanjassa Fitnesstukun verkkokaupassa, käy katsomassa se täältä

SAMSUNG CSC

Mukavaa sunnuntaita!

6 kommenttia

  1. Hei ootteko menneet naimisiin? IG kuvissa kun on mainittu vaimo/mies jne. 🙂

  2. haha oltiinkohan me samalla laivalla?? Me mentiin gabriellalla 6-8.2 😀

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*