Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen yli neljä viikkoa sitten… Ensin ostikko oli ensimmäinen kuukausi, sitten ensimmäiset 1.5kk ja kohta onkin jo mennyt ensimmäiset 2 kk pikkusen kanssa.
Aika vilisee silmissä, päivästä ei ole välillä tietoakaan, eikä varsinkaan kellonajasta eikä helpotusta tuo toi talvinen pimeys. Voin kuitenkin ekaa kertaa sanoa, että ensimmäistä kertaa ikinä tuli nautittua alkutalvesta, joka yleensä on vuoden synkintä aikaa ja väsyttää vaikka kuinka nukkuisi. Nyt marraskuu sekä joulukuu vaan hujahti ja jokaisesta päivästä tuli nautittua suuresti. Elämä on muuttunut, mutta entistä enemmän saanut sisältöä ja merkitystä!

Parhaiten näitä ensimmäisiä viikkoja kuvaisi just tämä hetki, kun kirjoitan tätä tekstiä. Juuri ja juuri yletän näppäimistöön kuin pieni ihme ”lähes” nukkuu ja tuhisee samalla vatsan päällä. Suu auki ja silmät taistelee väkisin vastaan, ettei vain menisi kiinni, mutta lopulta väsymys ottaa voiton ja taas nukutaan.
Vielä en ole itse oppinut nukkumaan päivällä samaan aikaan vauvan kanssa, en vaan ole päikkäri ihminen, vaikka uskon, että tekisi aika hyvää. Yöisin tulee kuitenkin aika paljon heräiltyä, mutta ne tunnit mitkä nukkuu, nukkuu sitäkin paremmin. Välillä huudetaan sitten syödään ja taas nukutaan. Saa nähdä milloin saa ensimmäisen kerran nukkua yön yhtäsoittoon… tuskin vähään aikaan, mutta kaikki tämä kuuluu asiaan.

Ihan aluksi voin todeta, että kaikki peloittelu pienestä vauvasta ja elämän muuttumisesta on kyllä ollut täysin turhaa. Elämä muuttuu, mutta se on hyvin luonnollista ja täytyy sanoa, että vanhemmuuteen vaan oppii, kun ottaa rennosti ja antaa asioiden myös mennä ihan omalla painollaan.
Kun sain lapsen käsiin ja päästiin ensimmäistä kertaa kotiin oli vaan sellainen helpottunut olo, että näin kaiken kuuluukin olla.
Nyky maailman meiningeistä ja muiden ihmisten tekemisistä tai kommenteista on turha ottaa paineita, jokainen pystyy tähän jos vain haluaa. Ja jos joku asia stressaa tai tarvitsee apua, niin sitä saa kyllä.
Kenenkään ei tarvitse olla ”valmis” vanhempi, vaan parasta on antaa itselle myös aikaa kasvaa vanhemmuuteen. Täytyy sanoa, että koskaan ei itsekään tietä mitä seuraava päivä tuo tullessaan ja jos menee kehumaan, miten hyvin on mennyt niin seuraava päivä saattaakin olla jotain ihan muuta.

Nyt jälkikäteen on tullut paljon ihmeteltyä, että miten negatiiviset asiat tuodaan jatkuvasti ilmi, juuri raskaudesta ja vauva-arjesta. Halutaan ihan pelotella lapsihaaveisia ja raskaana olevia, ettei vaan näkisi kaikkea ruusuisten lasien läpi. Uskon, että jokainen ymmärtää, että vauva tuo muutoksia vanhempien elämään, eikä asiat mene aina ihan suunnitelmien mukaan, mutta ei elämä ole ilman lastakaan huoletonta ja täydellistä omien juttujen ympärillä pyörimistä. Joten voin sanoa suoraan ihan jokaiselle, joka lapsista haaveilee, että antakaa mennä vaan! Kaikkeen tottuu ja kun huolehtii lapsen lisäksi omasta hyvinvoinnista, niin jokaisen yöttömän yön, raivarit ja haastavimmat hetket kestää kyllä ja myös niistä yleensä oppii jotain uutta.

Monia urheilija on siirtänyt lapsihaaveet pidemmälle tulevaisuuteen, koska pelkäävät ettei enää paluu huipulle ole mahdollista. Tähän voin vastata, että kyllä se keho palautuu, mutta se vaatii työtä ihan niin kuin jokaisesta loukkaantumisesta palaaminen takaisin huippu kuntoon.
Toisilla palautuminen tapahtuu tietysti nopeammin kuin toisilla, hyvä kuitenkin muistaa, että naisen keho on luotu raskauteen ja synnytykseen, joten kehon oma korjausprosessi on todella ihmeellinen. Ja varsinkin jos ennen raskautta ja raskauden aikana on ollut hyvässä kunnossa ja palaa normaaliin arkeen kiinni lapsen synnyttyä, voi palautuminen olla todella nopeaa. (Myöhemmin tulossa tekstiä kehonpalautumisesta, jossa mukana lääkärin ja äitiysfyssarin tekemät tutkimukset mulle.) Luottakaa myös omaan kehoon; raskaus, synnytys ja synnytyksen jälkeinen aika, opettavat todella paljon oman kehontuntemuksesta. Ja lähes aina, pystyy omaa hyvinvointia viedä jollakin tavalla eteenpäin, jos vain haluaa.

Itse olen pitänyt myös mielessä, että elämä tuo muutenkin eteen tilanteita, jotka aiheuttavat stressiä halusit tai et, niin sellasista asioista ei kannata stressata mille ei mitään voi eikä stressiä kannata itselleen aiheuttaa kaikesta, varsinkaan muiden ihmisten elämästä.

Äitiys on kaikista upein asia, mitä mulle on koskaan elämässä tapahtunut ja uskon, että voin vastata näin myös 5, 10 ja 50 vuoden päästä. 😉

Upeeta loppuvuotta, sekä uuden vuoden alkua!

4 päivän päästä polvioperaatiosta alkoi oma treenaaminen, mutta ilman ihmettelyitä. Raskauden ja synnytyksen jälkeen kun menee neljäntenä päivänä treenaamaan… jostain syystä ihmettelyitä riittää.
Toisin kuin synnytys polvileikkaus ei ole keholle ”luontainen” juttu, mutta silti kepeillä salille meno ei ihmetyttänyt ketään ja kuntoutuksen ymmärretään olevan välttämättömyys, jotta polvi tulee kuntoon ja kestää rasitusta. Synnytyksen jälkeen on ihan yhtä tärkeä aloittaa kuntoutus heti kun pystyy, jotta keho tulee kuntoon ja kestää arkista rasitusta.

Miksi treenaat heti synnytyksen jälkeen? – On viesti, minkä olen muutaman kerran saanut ja lyhyesti voisin tähän vastata, että koska mä haluan ja pystyn liikkua, mutta rupesin vähän vielä syvemmin pohtimaan tätä.
Viestin takana on varmasti välittäminen, mutta voin taata, että myös kaikella mitä teen- välitän omasta kehosta ja terveydestä.
Sana treeni tuntuu särähtävän monen äidin korvaan. On hyvä muistaa, että treeni ei aina tarkoita kovaa hikiliikuntaa vaan ihan kevyt liikkuvuussessio on jo treeni.
Oma treenaaminen onkin hyvin tunnustelevaa ja rauhallista (omaan normaaliin treenaamiseen verrattuna), ei itsensä ylittämistä ja rääkkiä, sekä jokainen treeni ja yksittäinen liike on myös tarkasti suunniteltu oman koulutuksen pohjalta, itselleni sopivaksi. En esimerkiksi missään nimessä tekisi asiakkailleni täysin samanlaisia juttuja vaan heille yksilöllisesti sopivaa harjoittelua.

Tähän. ”miksi treenaat heti synnytyksen jälkeen”- kysymykseen vastaan mielellään myös monesta eri näkökulmasta, koska aihe vahvasti koskettaa omaa elämää ja sitä, mistä oma elämä koostuu.

Heti alkuun, on hyvä muistuttaa, että myös raskaudesta ja synnytyksestä palautumiseen pätee liikunnan positiiviset vaikutukset niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Osana vastausta siihen, että miksi heti synnytyksen jälkeen pyrin päästä liikkumaan on ihan fysiologiset faktat. Kehon parantuminen ja paulautuminen fyysisen ponnistuksen, leikkauksen yms. jälkeen on parhaimmillaan juuri aktiivista. Kun kehoon lisätään (huom! yksilöllisesti suunniteltuna) verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, on paranemisprosessi huomattavasti nopeampi. Lepo on osa palautumista, mutta vain osa sitä. Pelkkä lepo voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa muita ongelmia kehoon.

Lisäksi olen kilpaurheilija ja paluu kentille on itselläni edessä, joten omalla kohdallani palautuminen synnytyksestä on vähän kuin kuntoutuminen polvileikkauksesta. Pitkä prosessi, joka vaatii systemaattisesti suunnitellun kuntoutuksen.
Liikkuminen alkaa siitä mihin alussa pystyy. Polvileikkauksen jälkeen se oli jalan rauhallinen koukistus ja ojentaminen sekä etureiden aktivointi, terveitä ”raajoja” treenasin ihan täysillä. Synnytyksen jälkeen ensimmäinen ”treeni” oli ihan vaan; kävely, lantionpohjan aktivointi ja yläkropan liikkuvuus.
Itselleni ei tulisi edes mieleen maata ja ”odottaa”, että keho palautuu taas takaisin, vaan pyrin tekemään kaiken, mitä juuri sinä hetkenä voin/pystyn, jotta kuntoudun.

Mutta yksi tärkeä syy on myös se, että olen ammatiltani valmentaja. Työni on jatkuvasti omalla keholla työskentelyä, aktiivista ja välillä tosi rankkaa ruumiillista työtä. Se, että olen terve ja hyvässä kunnossa on tärkein pohja omalle työlleni, terveyteni on oma käyntikorttini.
Koen itseni paremmaksi työssäni kun olen täydessä iskussa: pystyn seisomaan sanojeni sekä treenieni takana.
Mammalomalta en palaa sorvin ääreen näppäilemään tietokonetta vaan; olen salilla, urheilukentällä, mäessä, lenkkipolulla… vetämässä treenejä, ja kun valmennan haluan näyttää jokaisen ohjaamani liikkeen asiakkaille puhtaasti. Työni vaatii todellakin sitä, että olen itse kunnossa. Ja tästä syystä myös rakastan sitä, mitä saan tehdä!

Ehkä kaikkein tärkein syy, sille miksi ylipäätään liikun on se, että haluan olla AINA mahdollisimman terve ja niin hyvässä kunnossa kun vaan voin. Enkä nyt tarkoita, sitä miltä näytän vaan sitä mitä tunnen. Olen kärsinyt monesta vammasta urheilussa ja juuri siitäkin syystä joudun pitämään kropasta tosi hyvää huolta, etten esim. koe jatkuvia polvi- tai selkäkipuja.
Koen myös, että oma terveys ja hyvä olo ovat suoraan energiaa, mitä välitän omalle lapselle.
Reilu viikko sitten ruokamyrkytys vei itseni täysin sohvan pohjalle ja voin sanoa, että silloin mietin, että mitä jos tämä jatkuisi pidempää enkä pystyisi pitämään täysin huolta omasta vauvasta. Onneksi on maailman upein isä, joka pitää yhtälailla pienestä huolen, mutta tuli heti huomattua, miten tärkeää oma terveys on jo ihan lapsen kannalta.

Tiedän, että välillä on hankala asettua toisen saappaisiin, enkä myöskään oleta sitä keneltäkään, mutta jos ihmettelette esim. vaikka miksi aloitin heti liikkumaan, niin tässä postauksessa on nyt vastaus siihen. Lisäksi toivoisin, ettei äidit jatkuvasti vertailisi itseään muihin. Jokaisella on oma polku niin raskaana kuin synnytyksen jälkeen. Mä en palaudu yhtä nopeasti kuin joku toinen, etkä välttämättä sinä yhtä nopeasti kuin minä. Eikä tarvitsekaan! Jokaisen olisi tärkeä keskittyä omaan projektiin ja haluan korostaa, että ammattilaisia löytyy paljon. Raskauden ajan- ja synnytyksen jälkeiseen palautumiseen erikoistuneitä lääkäreitä, osteopaatteja, fyssareita ja valmentajia löytyy kyllä, jos vähänkin arvelluttaa, että mitä saa tai kannattaa tehdä, niin kannattaa oikeasti hakeutua ammattilaisten vastaanotolle.

Ja siis pakko vielä sanoa, että mua ei ole koskaan ärsyttänyt mennä treenaamaan- päinvastoin, mä rakastan sitä ja myös just sen takia liikun heti kun pystyn, olen sitten ollut polvileikkauksessa, ruokamyrkytyksessä tai synnyttänyt- liikkeelle ei lähdetä pakosta vaan rakkaudesta!