Kauneutta, hyvinvointia ja Alennuskoodi Jolien verkkokauppaan

10502230_10152533874759933_1078905067933381481_nYhteistyö Jolien kanssa on lähtenyt luonnollisesti käyntiin, niin kuin ajattelinkin. Kosmetiikkauotteet ovat jatkuvassa arkikäytössä ja olen suoraan sanoen hurahtanut niihin. Monissa tuotteissa näkyykin jo purkin pohja.. joten ovat olleet kovassa käytössä.

Uusille lukijoille myös tiedoksi, että Jolie on luonnonkosmetiikkakonsepti, jonka liike sijaitsee  Uudenmaankadulla ja Spa Kalevankadulla Helsingissä. Verkkokauppa löytyy osoitteesta: http://kauppa.jolie.fi/ Jolien sivuilla toimii myös verkkomedia, josta voit lueskella luonnonkosmetiikasta, kauneudesta, ravinnosta, ja monista muistakin aiheista.

Mikä minut sait ryhtymään yhteistyöhön heidän kanssaan, oli arvojeni mukainen konsepti sekä toiminta. Aitous, raikkaus, luonnollisuus, – nämä adjektiivia kuvaavat Jolieta parhaiten. Jos kerran huolehtii itsestään treenaamalla ja puhtaalla ravinnolla, ei ihollekaan tee mieli laittaa mitä vain, vaan kosmetiikan tulee olla myös puhdasta ja raikasta, luonnollisista raaka-aineista valmistettua.

Monille Jolien tuotteet ovat jo ennestään tuttuja mutta koska kaikki eivät niitä tunne, ajattelin esitellä teille kaksi tämänhetkistä lempituotettani, joita suosittelen!!!

Olen aina tykännyt tuotteista jotka tosissaan raikastavat fiilistä, inhoan tunkkaista ja tukkivaa kosmetiikkaa. Mitä ohuempi vaikutus ja tunne ettei naamalla oikeasti ole mitään, sen parempi. Sen takia ensimmäisenä on pakko esitellä Absolution sarjan Le SerumJos vähänkin aamulla tuntuu väsyneeltä tai päivällä oikeastaan milloin vaan niin seerumi raikastaa sekä kosteuttaa kasvoja todella paljon! Raaka-aineet on Jolien verkkokaupassa aina ilmoitettu jokaisen tuotteen yhteydessä.

10525799_10152538605889933_1971590541245857_nToinen lempituotteni perustuu ehkä tähän ”rasvafriikkeyteeni” En oikein ole kuivan ihan puolesta puhuja vaan tykkään, että iho on rasvan tai öljyn peitossa varsinkin illalla suihkun jälkeen. Tähän tarpeeseeni on vastannut täysin PATYKA sarjan uudistava vartaloöljy. Monet inhoavat liian rasvaista tunnetta iholla, mutta olen tämän tuotteen kanssa huomannut, että se myös imeytyy hyvin nopeasti ihoon, iho jää silkin pehmeäksi, mutta ei nihkeän rasvaikseksi. Vartaloöljy koostuu monista mahtavista luonnollisista kasviöljyistä, jotka ravitsevat ihoa ja uudistavat sitä. Loistotuote kesällä, kun iho kuivuu auringosta ja tuoksu on ihana!

10488391_10152538605959933_3444111779317756856_n

Pullo jo melkein tyhjillään 🙂

Aina kun on kyse uudesta konseptista, tuotesarjoista, kannattaa aloittaa muutamasta tuotteesta ja kokeilla niitä. Näin näät parhaiten tuotteen sopivuuden ja toimivuuden kohdallasi. Luonnon kosmetiikassa tuoksut tulevat aidoista raaka-aineista eivätkä tuotteet sisällä mitään synteettisiä kemilaaleja.

Jolien tuotteista vielä sen verran, että tuotteet ovat naisille sekä miehille! Jos sinulla on joku tietty tarve mihin tuotteen haluat löytää, kannattaa ottaa suoraan yhteyttä Jolien ammattitaitoiseen henkilökuntaan 🙂 he varmasti auttavat mielelllään.  Kannattaa ehdottomasti tsekata Jolie toimituksen blogi, jossa on paljon mielenkiintoista tietoa ja fiilistelyä tuotteista.

Verkkomediasta löytyy myös paljon tietoa luonnonkosmetiikasta, jos aihe on sinulle vielä uusi! Kannattaa lukea etenkin artikkeli nimeltä: ”10 syytä vaihtaa luonnonkosmetiikkaan.” Artikkeli kertoo helposti ja kanstajuisesti mikä ero luonnonkosmetiikalla on synteettiseen ”tavalliseen” kosmetiikkaan… Ja harvoin enää haluaa palata takaisin kun on kerran nämä asiat oivaltanut!

Jolie halusi tarjota kesätervehdyksenä teille lukijoilleni 10% alennuskoodin, jotta pääsette tutustumaan tuotteisiin! Alennuksen saa koko valikoimasta koodilla ”Oona” ensi viikon torstaihin 17.7 asti. Kauppaan pääset tästä. Suosittelen lämpimästi käyttämään koodia. 🙂

 

Terveiset Vr, päivältäni (Espoo-Helsinki- Tampere-Jyväskylä- Tampere- Helsinki -Espoo) Mukavaa aurinkoista päivää! 🙂

4 kommenttia

  1. Avatar

    Hei Oona! Olen 18-vuotias lukiolainen ja ERITTÄIN innostunut kehonmuokkauksesta. Ongelmani on vain, etten osaa treenata ja syödä oikein. Tässä vedin itseni ylikuntoon, sillä tein 7x viikossa aamulenkkejä, kävin salilla sekä jonain päivinä vielä iltasella pyörälenkillä. Ruokavaliota olen yrittänyt pitää terveellisenä ja proteiinipitoisena. Lisäksi täydennän ruokavaliota lisäproteiinilla. Oon 167cm pitkä ja painan n. 64kg. Tavoitteeni olisi polttaa ylimääräistä rasvaa pois. Ihailen sun kroppaa toden teolla, joten siksipä päätin sulta kysyä neuvoa. Voisitko neuvoa joitain perusjuttuja treenien ja ruokavalion suhteen? Millä saisin rasvaa palamaan mahdollisimmat tehokkaasti? Tarvitsen kipeästi apua! 🙂 Voit vastata myös mun spostiin. 🙂

    • Avatar

      Moikka!

      Jos haluat kehoasi muokata ei jatkuva diettaaminen tuo tulosta. Liikaproteiinin syömisellä voivat maksaarvose nousta koholle, joten älä unohta hiilaria. Aluksi kannattaisi ihan syödä kulutuksen mukaan ja muokata kroppaasi kovalla salitreenillä.
      Aerobisia voit tehdä mutta niillä ei kannata ylikuormittaa kroppaa jos halua siis muokata sitä. voit vaikka 4 tehdä viikkoon. Jos halut dietata itsesti kuivaan kuntoon (jota en kannata) on silloin tietenkin syötävä vähemmän kuin kulutat ja nostettava aerobisten määrää, mutta aerobiset eivät saa olla kovinkaan raskaita.
      Kohdallasi kannattaisin puhdasta ruokavaliota, (älä unohda hiilaria) ja järkevää treeni rytmia esim. 4 punttia 4 aerobista. Ja muista pyhittää yksi päivä viikossa täyslevolla.
      Jos väsytät kroppasi, mitään muutosta ei tule tapahtumaan. Lihas kasvaa sekä palautuu levossa! muista se 😉

      Tsemppiä!

  2. Avatar

    Haluaisin kasvattaa enemmänkin lihasta, olisiko siis järkevä treenijako (en halua unohtaa kokonaan aerobista vaan piettää kuntoakin yllä) että kolmijakoinen ohjelma + yksi aerobinen viikkoon näin aluksi että saan massaa?

    • Avatar

      Massan kasvatus on ihan yksilöllistä. Jos vasta aloittelet voimatreeniä tule massaa yllättävän nopeasti. Jos taas olet jo pitkään salilla treenannut on massan kasvatus hiukan hitaampaa jolloin tulee moni asia huomioida tarkemmin, kuten aerobisten tarpeellisuus yms. Ja muista miten tärkeä merkitys ruokavaliolla on. Muista syödä tarpeeksi! (puhdasta hiilaria)

Vastaa viestiin dipsu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*