Jouluterveiset!

Nonii.. vihdoin pääsen taas postailemaan tuoretta tekstiä. Netti ei oikeen toimi muulla kun puhelimella niin on viivästyny tämä päivittely. Tähän postaukseen tuleekin pika kelaus muutamasta päivästä! 🙂

Joulu olikin varsinainen cheat-meal päivä! itse en ole oikeen jouluruokien ystävä, mutta suklaata söin sitäkin enemän. Olin jouluna aivan ähky.. sen verran paljon tuli syötyä. Mutta ei siihen jouluun pelkkä syöminen kuulunut! Oli ihanaa nähdä perhettä ja sukulaisia ja viettää oikein kunnolla aikaa heidän kanssaan. Jouluna oltiin mummolassa, joulupäivänä isän ja tädin luona ja tapaninpäivänä poikaystävän perheen luona. Ja olin ollut näköjään kiltti, kun lahjoja tuli sen verran. Sain vaikka mitä kivaa läheisiltä. Kiitos siitä!

 
Mun vauveli Siru oli kans joulufiiliksis!
 
Joulun jälkeen alko taas kuuri! nyt jää cheat-meal päivätki vähemmälle. Tarkotus on kiinteytyä paljon. 2kg nous paino jouluna, eli tällä hetkellä paino on 62kg. Käyn melkein päivittäin vaa-alla, mutta tärkeintä on, että tulos näkyy peilistä. Haluan kuitenkin, että myös lihakset kehittyvät, joten en voi suoraan tuijotella vaa’an lukemia. (joku halus tietää mitoista, eipä oo mittaa löytyny, joten täytyy käydä ostamassa se, laitan heti lukemat tänne kunhan saan aikaseks)
 
Vähän muuttu taas aterian ulkonäkö.

 
Eli nyt alko taas hullu treenaaminen! sainkin nyt käyttöön viikon kokeilun Elixiaan, eli siellä pyörin viikon ja testailen millanen sali se on. Eilen tuli tehtyä selkä/rinta treeni siellä ja tänään kädet!
 
 
PÄIVÄN TREENI:
 
OJENTAJAT
Vinopenkki smithissä, kädet myötäotteessa
15x20kg
3x10x30kg
 
Narulla ylätaljasta alaspäin
15x25kg
3x10x40kg
 
Narulla ylätaljasta niskan takaa
15x20kg
3x10x30kg
 
Dippilaite istuen, kädet tekee työn (ihan uus laite mulle, mut tosi tehokas. Istutaan niinku ja käsillä työnnetään alaspäin)
15x30kg
3x10x45kg
 
Dipit käsien varassa
3×15, oma paino
 
HAUIS
Käsipainoilla
16×10+10kg
2x16x12,5+12,5kg
 
15kg tangolla istuen
3×15
 
Hauislaitteessa
3x10x15kg
 
OLKAPÄÄT
Soutukahvalla alataljasta, soutuylöspäin
15x20kg
3x10x30kg
 
takaolkapää narulla ylätaljasta
15x30kg
3x10x50kg
 
Väärinpäin istuen pystypenkkilaitteessa
3x15x20kg
 
Käsipainoilla (5kg) vipunostot sivuille suorin käsin
3×15
 
Olkapääjumppa 3kg käsipainoilla, sivuilta suoraan ylös- ylhäältä eteen ja koukkuun korvan viereen. Tätä muutama minuutti kerrallaan ja kolme settiä.
 
Loppuun 3 erilaista vatsarutistusliikettä ja venyttelyt! Ai miten ihanaa, onnistunut puntti ja kädet tärisee vieläkin.
Eikä kannata kompuroida puntilla!
 
 
Huomenna onki jalkapuntti! ja JOKERIT-hifk… nii siistiii!!
Hauskaa viikonloppua kaikille!
 
 

13 kommenttia

  1. Moikka. Täytyy kyl sanoo suoraan et ihailen sua, ja sun blogia on mukava lukea kun täältä saa innostusta 🙂 Oot just siinä kunnossa missä mäki haluun olla. Ja siihen liittyen haluaisinki sulta neuvoa.. Niin kehtaisitko sä yhtään antaa mulle vinkkejä salitreenaamiseen liittyen? Motivaatio ois korkeella mutta se alkaa nyt pikkuhiljaa hiipua kun ei ole kunnon saliohjelmaa. Rasvaa ois siis tarkoitus saada poltettua. Lähtömitat on nyt 160cm/64kg. Olen yrittänyt etsiä saliohjelmia jo monta kuukautta, mutten ole löytänyt.. Tavoite ois, että kävisin salilla 4krt viikossa + päälle lenkkeilyä. Haluaisin olla kesällä jo siinä kunnossa, että kehtais rannalle mennä. (tai itseasiassa olen päättänyt ollakin, jos jonkun treeniohjelman sais) Ruokavalioni alkaa olla jo ihan ok, siihen olen saanut neuvoja. Onko tämä pyyntö ihan mahdottomuus? :/ Olisin sinulle enemmän kuin kiitollinen!

  2. kauan sulla menee ton treenin vetämiseen? mietin ku sul on aika paljon noita liikkeitä tossa 🙂

  3. miten teet noi eri liikkeet ja sarjat ? 🙂 tai siis missä kohtaa pidät tauot vai teetkö suoraan esim. hauiskääntö x10 ja heti perää vaik vinopenkki x10 ja noi toistetaa yhteensä kolme kertaa. vai pidätkö jokaisen liikkeen jälkeen tauon ? toivottavasti tajusit 😀

    • Kirjotan aina jos teen putkeen tai kuntopiirin omaisesti 🙂 tos aina liike sarjoineen kerrallaan ja sit vast vaihan 🙂 mun treeniohjelmat vaihtelee kuitenki viikottain, koska haluun erilaista ärsykettä lihakseen. Mun lepo yleensä sarjojen välis 1min ja liikkeiden 2 min pyramidit usein putkeen. Mut kirjotan aina jos putkee.

  4. Moi Oona! teetkö paljon raskaita juoksulenkkejä tai muuta aerobista, pitkäkestosempana ja kovemmilla sykkeillä kun rasvanpoltto?
    viekö se paljon lihasta, vai miten koet ite asian? rakastan juoksuu ja hiiihtoo, mutta salillakin käyn 4x vko…. niin aattekin että onkohan haitaksi paljonkin?
    Ja ps. sulla on paras blogi ja oot huippukunnossa. sun kropan kun sais 🙂

  5. Hei Oona. :)Sä ilmeisesti tiedät jonkun verran crossfitistä? Itse haluaisin ihan kauheesti aloittaa kyseisen lajin, olen käynyt salilla kohta parisen vuotta ja kestävyyskuntokin on hyvä. En ole koskaan urheillut valmentajan kanssa, joten oman kunnon arviointi ja vertaaminen muihin on loppujen lopuksi vaikeaa.
    Voiko tämmönen ”kotikuntoilija” pysyä näillä crossfit-tunneilla mukana? Olen ilmoittautunut aloituskursseille mukaan, ja sanotaan että jokainen voi osallistua lähtötilanteesta ja kunnosta huolimatta… ja ihan täällä espoossa päin olis tarkotus aloitella, osaatko valaista millasta treeniä olis luvassa? …vähän jännittää mutta kova kiusaus ois lajia kokeilla!

    • Moikka! upeeta, että meet kokeilemaan kannatan kyllä! Treenimuoto on hyvin raskas, mutta uskon, että aloituskurssille kaikki voivat mennä mukaan ja sielä aloitetaan rauhallisemmin treenaamaan ja tempoa nostetaa pikkuhiljaa! varmasti pärjäät mukana ja jos tuntuu, että muut menevät kovempaa niin otat kiinni! 🙂 crosfit vaatii hyvää kuntoa, mutta samalla kovaa päätä! siinä käy kroppa niin hapoilla, että jos pää ei ole mukana niin luovuttaa helposti. Kirjoitin yhen postauksen lajista, käy ihmeessä katsomassa.

      Itsellänikään ei ole vielä mitään kehuttavaa kokemusta lajista, olen muutamilla tunneilla käynyt ja katsonut itse tuntejen treenejä ja tehnyt ne omatoimisesti. Haluaisin päästä lajin pariin itsekin paremmin, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista 🙂 ehkä tulevaisuudessa!

      Tsemppiä! pärjäät varmasti mukana! 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*