Jolien ystävänilta

Viime viikon perjantaina, kutsuin muutamia luonnonkosmetiikasta kiinnostuneita ystäviäni viettämään ystäväniltaa Uudenmaankadulle Jolien upeaan myymälään. Olen varmaan ennenkin hehkuttanut myymälän reikkautta, kuvista sen voi jokainen aistia.

image

image

image

Pikkujouluisissa tunnelmissa illanvietto alkoi tietotärpeillä. Mitä luonnonkosmetiikka on ja miksi siihen olisi syytä vaihtaa. Samalla ystäväni saivat ammattilaiselta apua ja tietoa kohdistuen omiin ongelmiinsa liittyen esimerkiksi talven tuomaan kuivaan ihoon tai muuten vaan näppylöihin, ihotyypin ongelmiin, hoitoon…

image

image

Lopuksi vielä kiersimme myymälää tutustuen erilaisiin tuotteisiin/sarjoihin ja minkä tyyppiselle iholle sopisi mikäkin tuote ja tottakai pääsivät kaikki myös testailemaan tuotteita.

image

image

image

image

image

Ilta oli kaikin puolin erittäin onnistunut, varsinkin ystäviltä saamani palautteen mukaan. Melkein kaikille tarttui jotai mukaan hyllyistä ja paljon tuli lisää uutta tietoa. Myös minulle 😉

image

Uskon vahvasti, että kokemuksen myötä monien on helppo vaihtaa luonnollisiin tuotteisiin, kun pääsee ensin rauhassa tutustumaan tuotteisiin ja vielä kokeilemaan mukavassa ilmapiirissä niitä.

Jos sinulle heräsi nyt halu järjestää omille ystävillesi samanlainen ilta, niin täältä voit lukea lisää tietoa.

Kiinnostaisiko alustavasti joitain teistä lukijoistani tälläinen ilta.. jos kisan muodossa järjestäisin? 😉

Fitoona

5 kommenttia

  1. Avatar

    Hei! Olen kattonut sinun instagram kuvia ja ajattelin kysyä miten meikkaat huulesi kun ne on niin kivan väriset. Eli mitä tuotetta siis käytät? Olet tosi kaunis ja toivon että vastaisit:)

  2. Avatar

    Hei Oona! Jolien ystävänilta kiinnostaisi hyvinkin paljon kilpailumuodossa, mutta olisi myös mahtavaa saada sinulta foamroller postaus missä käytäisiin läpi kehon tärkeimmät rullailtavat lihakset 🙂 Oot ihan huikee persoona, susta välittyy aito positiivisuus näin tietokoneen ruudunkin kautta ja jatka samaa rataa, tulee niin hyvälle mielelle kun lukee sun blogia ja jaksaa itekki treenata kahta kauheammin :)) Ihanaa talven odotusta! 🙂

    • Avatar

      Heippa!

      Mukava kuulla, ensi keväänä tai jopa aijemmin, voisin sellaisen järjestää.
      Kiitos vinkistä laitan postausidean ylös! 🙂
      Voi kiitos, kiva kuulla että välttyy sinne asti, sitä todella toivonkin.
      Tunnelmallista joulunodotusta ja pirteyttä pimeyttä vastaan 😉 <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*