Hevosvoimia pariin päivään!

10387627_10152548535579933_7266665452329787507_nNyt on ollut vauhtia muutaman päivän sisällä. Sunnuntain vietin ystäväni kanssa Hyvinkään motocross kisoja katsellessa ja eilen olin Loviisan raveissa… Pakko kertoa vähän lisää tapahtumista.

Viime vuonna 2013 pääsin seuraamaan tätä huikeaa kisatapahtumaa Hyvinkäälle. Olin ihan ällikällä lyöty katsomossa, kun seurasin ajoja. Ihan hullua touhua, pakko sanoa! Pääsin itsekin ajamaan samana kesänä.. ihan vähän hiljempaa ajoin kylläkin kisailijoihin nähden, mutta jostain hekin ovat lajin aloittaneet.

Tänä vuonna kisat olivat vieläkin paremmin järjestetyt ja oli taas ihan yhtä upea seurata meininkiä paikanpäällä ja tätä hullua lajia. Kyseisessä lajissa tarvitaan todella hyvää ja kestävää kuntoa, mutta yhtälailla aivan jäätävän kylmiä hermoja. Eli ei taida loppupeleissä laji sopia itselleni. En taida olla ihan kärsivällisemmästä päästä vaikka rohkeutta löytyykin. Voi olla, että omalla kohdalla aiheuttaisin itselleni ja muille enemmän haavereita, joten perempi pysyä katsomon puolella jännittämässä. 😉

Kisat olivat  kaikinpuolin mahtavat, toivottavasti taas ensi vuonna järjestetään ja pakko se on paikanpäälle mennä! Huikeeta! Paljon näkyi tuttuja naamoja, samoja kuskeja ja järjestäjiä. Hienoa, että Suomessa järjestetään noin mahtava tapahtuma. Tapahtumien järjestäminen ei todellalaan ole helppoa ja jokaisella työntekijällä, sekä vapaaehtoisella että palkatulla on iso rooli tapahtuman järjestymisen ja turvallisuuden kannalta.  Myös suomalais legenda Teemu Selänne oli katsomassa kisoja perheensä kanssa. Pakko oli änkeä yhteiskuvaan, sillä olen pikkutytöstä asti ihaillut Teemun urheilija-asennetta ja edelleenkin ihailen. Nöyrä, määrätietoinen ja kurinalainen jääkiekkoilija.

10440640_10152549372669933_6958061554150298456_n

10440653_10152554358779933_6038908080725166201_n

Vaikka sunnuntai oli vauhtia täynnä, piti maanantaina nähdä lisää hevosvoimia,… Muistan pikkutyttönä kun kävimme raveissa ja oli niin jännä veikata voittaja hevosia. Silloin meidän lähipiirissä oli pari ravihevosta, joita kävimme kannustamassa. Olin jo silloin onnesta soikeana katsomossa pomppimassa.

10518962_10152554358454933_5588021530942343017_n

Kaikkea pitää kokea uudestaa monen vuoden jälkeen, joten raveihin oli mentävä. Loviisa oli ihana vanha ravirata täynnä fiilistä, en ollut aijemmin käynytkään Loviisassa. Huutoa ja jännitystä riitti. Pienestä jäi isompi potti kiinni, mutta muutama hevonen meni täysin oikein.. eli hampaan väliin jäi syy, miksi  pitää mennä uudestaan raviradalle. 😉

Kaikkea erilaista on hieno kokea elämässä, ennakkoluulot pois ja uusia ulottuvuuksia kohti. Paljon uutta voi oppia elämän aikana kun on vaan avoin kaikelle uudelle. Myös urheilu on lajikirjoa täynnä ja on todella siistiä päästä katsomaan ja kokemaan kaikkea erilaista! Näihin pariin päivään mahtui paljon uutta ja myös oma fiilis on sen mukainen!

Tästä on hyvä oma treeniviikko aloittaa, jos sitä itsestäkin löytäisi jonkun näköisiä hevosvoimia raudan nosteluun, 😉

10459916_10152554358594933_9149579461358849752_n

 Paljon kysytty korallinpunainen Superdryn paita löytyy

House of Brandoniltä

 tästä

Koodilla OONA saatte 20% alennuksen

verkkokaupan valikoimasta 😉

12 kommenttia

  1. Avatar

    Voiko marjoja syödä sekä aamu- että iltapalalla vai onko kovin lihottavaa?
    Syön siis mansikoita/mustikoita/vadelmia rasvattoman rahkan kanssa ja nyt kuulin jostain että marjat ei olis hyvä?!?

    • Avatar

      Saa marjoja syödä! tottakai hedelmissä ja marjoissa on fruktoosia.. mutta marjat varsinkin nyt tuoreina ovat terveellisiä ja vitamiini rikkaita, anna mennä vaan 😉

  2. Avatar

    Moikka,

    Oot kyllä upeesa kunnossa! mistä nuo farkut olet löytänyt? 🙂

  3. Avatar

    Jaa oona douppaa? Vai mikä sun selitys on ettet ole viittinyt ostaa edes B lisenssin tälle vuodelle? 😀

  4. Avatar

    Jaa oona douppaa? 😀 vai mikä on sun selitys ettet ole viittinyt edes ifbbn B lisenssiä ottaa?

    • Avatar

      koska en kisaa vuonna 2014 🙂 silloin sitä ei kannata ostaa. Sinä vuonna kun kisaa se hommataan. Kielletyt aineet eivät ole arvojeni mukaisia. en arvosta yhtän 🙂

  5. Avatar

    Mitä mieltä olet raakaruokavaliosta?

    Onko sulla tietoa että koska saa tehdä suoria vatsalihaksia raskauden jälkeen? Kun jostain luin että jos aloittaa liian aikaisin niin voi olla huonoja seurauksia 😮

    • Avatar

      Joillekkin raakaruokavalio sopii, itse tykkään höyrystää/paistaa kasvikset ja muutenkin valmista ruuat 🙂

      aloita varovasti! turhat repivät ja äkkinäiset liikkeet pois, muuten voit kyllä tehdä 🙂

  6. Avatar

    Hei mistä ne sun uusimman if kuvan

  7. Avatar

    Hei mistä sun uusimman IG kuvan housut on ne harmaat? Aivan ihanat, just ton tapasia oon ettiny! :>

Vastaa viestiin Fitoona Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*