"Ellei vanhoja ovia koskaa sulje, ei uusia myökään aukea"

Nyt on viikonloppuna ollut aikaa miettiä, että mitä kaikkea tässä kuluneen vuoden aikana on oikeen tapahtunut.
Kärsin fudisuran aikana monta polvileikkausta, jotka kuitenkin kasvatti henkisesti sekä fyysisesti. Kuntoutukseen mahtui ylä- ja alamäkiä, välillä tuntu, ettei koskaan pääsisi enään kentille kirmaamaan, mutta silti jokainen kuntoutus hoidettiin ja en yhtäkään treeniä jättänyt väliin. Päätin, että vielä mä teen paluun kentille.
Pääsy takaisin peli kuntoon, ei kuitenkaan ollut helppoa. Oikeestaan ihan hirveetä taistelua se oli. Ei edes vierestä voinut katsoa, kun ihanat joukkuetoverit sai käyttää kaikki treenit hyväkseen pelaamalla fudista, kun itse jumppasin vierellä kuminauhan kanssa. Tuntu siltä, että oli niin jäljessä muista!!
Peli aikaa ei puolikuntosille  tietenkään tuu.. ja se vasta tuntuki kauheelta! Vaikka tietenkin toivoin, että joukkue pärjää! oli se silti kauheeta penkiltä katsoa kun muut pelas. Eikä itse päässyt mukaan, olemaan osa sitä voiton riemua kun viimeisillä sekunneilla tehtiin voittomaali.
Kuitenkin ne vuodet, jotka jouduin käyttämään kuntosalilla polven kuntouttamiseen tarjos mulle jotain muuta mitä en aijemmin ollut edes miettinyt.. PUNTTI!
Pelaajana tuli käytyä salilla nopeusvoiman merkeissä.. mutta loukkaantuneena oli aikaa treenata ihan kunnolla yläkroppaa ja muutenkin muokata kroppaa! Sillon mä tajusin, että salitreeni on mun juttu.
Tykkäsin pelata fudista, mutta silti fysiikka kiinnosti eniten.
Vielä viime kesänä tuli pelattua fudista samalla kun diettasi ja valmistauduin Fitnessmallikilpailuun. En kuitenkaan uskaltanut lopettaa pelaamista, koska tykkäsin siitä niin paljon.
Jossan vaiheessa kuitenkin oli valittava se tärkeempi. Fudis vai Sali!
No sali vei voiton.. enkä ole vielä kertaakaan miettinyt, että tein väärän ratkasun. Oon ihan intohimoo ja motivaatiota täynnä! Heti kun tiiän, että on treenin aika, hymy nousee korville. Välillä jopa hävettää mennä salille, kun ei pysty pyyhkii sitä hymyy naamalta. Tekee mieli aina tuulettaa, jokaisen onnistuneen treenin jälkeen ja kertoa kaikille, että miten siistii punttaaminen vaa on!
Se, että näkee peilistä miten kroppa muuttuu.. se fiilis mikä terveellisen ruokavalion kautta tuleee! Siis en voi sanoin kuvailla miten paljon tällänen elämäntyyli vaikuttaa mun mielentilaan.

Mulla oli tossa loppuviikosta tv päällä ja tein samalla kotilihaskuntoa.. ja siinä joku nainen sanoi, että: ”Ellei vanhoja ovia koskaa sulje, ei uusia myökään aukea” Sillon tajusin, että mulle on käyny just niin! Lopetin fudiksen, vaikka se olikin mulle tosi tärkee, mutta mä oon sen jälkeen saavuttanu pajon enemmän. Oon päässy tekemään upeita työkeikkoja, tavannu mielettömiä ihmisiä ja löytäny itelleni intohimon: ”Fitness elämäntyylin!”

Eli tällä höpinällä haluun vaan kertoa teille kaikille ihanille lukijoille, että älkää pelätkö jättää asioita taakse, varsikaan jos ne ei enään toimi samalla tavalla kun ennen, koska aina aukee uusi ovi johonkin! Saavuttakaa unelmia!

Upeeta viikkoa kaikille! 🙂

119 kommenttia

  1. Knowing my history and the situation now, that’s why your words made me crying.. There were so right words, thank you!

    Ja hyvää alkavaa viikkoo sullekki! 🙂

  2. Ihailtavaa määrätietoisuutta, Oona 🙂

  3. Hyvä teksti! 🙂 Oot Oona kyllä niin upee!! 🙂 Mulla on kans sama, että oikein päivän kohokohta on se, ku pääsee treenaileen!

  4. Oot kyllä ihan huippu!!

  5. upeasti kirjoitettu! olet aivan ihana Oona <3

  6. Hei!
    Olen 37-vuotias sohvaperuna ja haluaisin elämäntapamuutoksen. Mutta minulla ei ole varaa personal traineriin, enkä uskalla mennä yksin salille. Olen kokeillut kaiken maailman dieettejä ja alan olla epätoivoinen. MITÄ TEEN? Onko sinulla vinkkejä miten lähteä líikkeelle?
    Kiitos ja anteeksi =(

  7. Mitä sukua uniikki on sinulle?

  8. 1. Loistava blogi, kiva lukea ja motivoitua! Kiitos siitä…!!

    2. Mainitsit että uudessa ohjelmassasi on myös pakollinen lepopäivä. Mietinkin että miten olet aikaisemmin jaksanut/pystynyt treenata joka päivä tuolla teholla? Kaikki tietenkin on yksilöllistä,muttä itse en ”palaudu” treeneistä niin että voisin joka päivä käydä. Mieli tekisi, mutta kunto ei riitä…Tällä hetkellä tuntuu että 3-4 treeniä viikossa on mulle max. Miten sulla? Kuunteletko kroppaasi vai miten ajoitat lepopäivät?

    • Kiitos paljon! 🙂

      En vaa osaa levätä eikä ees väsytä, oon aina ollu tällänen duracell 🙂 mutta kannattaa kuunnella itteä ja todellaki pitää ne lepopäivät 🙂

  9. pakko nyt kommentoida, että oikeesti tän blogin löytymisen jälkeen mun laiskottelukausi on tullut (toivottavasti ikuiseen) päätökseen. salikortti hommatti, jumpissa käyty ja hyötyliikunnan määräkin on kasvanut hirveesti. ruokavalio kokenu parannuksen ja kaikkein tärkeintä; liikunnan ilo löydetty uudestaan! KIITOS 🙂

  10. Hei Oona! Olisi kiva, jos haluaisit kirjoittaa postauksen muiden ihmisten ajatuksista sun treenaamisesta&syömisestä ja muutenkin miten fitness on vaikuttanut sun sosiaalisiin suhteisiin 🙂 Itseäni ärsyttää niin paljon, kun töissä ja muualla kommentoidaan ”miten sä jaksat syödä tota rahkaa joka päivä” / ”mikset käy alhaalla henkilöstöravintolassa syömässä” / ”Onks sun pakko taas treenata” / ”Kyl sä voit hei yhen pullan syödä” / ”Mikset sä lähe ulos juhlimaan” yms! En voi sille mitään, että mulla nousee välillä savu korvista, kun jotkut eivät tajua, että haluan syödä terveellisesti ja liikkua paljon 🙂

    • Valitettavasti joudut kuulemaan tota aina! Nik mäki joudun! Pitää vaa yrittää toisesta sisää toisest ulos. Ihmiset on vaa sellasia että jos joku poikkeaa nii pitää päästä kommentoimaa. Oo ylpee tosta mitä teet koska toi on niin upeeta! Mä oon tosta tehny jo päivityksen 🙂 kandee käydä selailemassa.

  11. Kohtaatko paljon ”kateutta” muilta tytöiltä nykyisestä ulkonäöstäsi johtuen? Kaunis olet varmasti ollut aina, mutta nykyiseen ulkomuotoosi ei kaikki pysty? Onko suhtautuminen sinuun muuttunut???

    Saattaa mennä vähän henkilökohtaiseksi, mutta mitä mieltä olet silikooneista? Sinun lajissa ne ovat niin yleiset. Oletko harkinnut niiden ottamista?

  12. Heippa Oona! Oon lueskellu tätä blogia vasta vähän aikaa, mutta pakko sanoa et aivan mahtavaa päättäväisyyttä ja itsekuria löytyy! Arvostan niin paljon sun kaltaisia ihmisiä, kaikkea hyvää ja kevään odotusta! 🙂

  13. Moi ! Haluisin ihan eka kysyä että missä opiskelet liikunnanohjaajaksi, oliko pääsytestit vai arvosanoilla pääsi sisään, kauan opiskelut kestää ja mihinkä kaikkiin ovet siitä avautuu?:) olen itse niiin kiinnostunut kyseisestä alasta!! löysin tän blogin vasta ja koin vähän kateellisuutta koska oot hitsin kaunis, kroppas on ihailtava ja muutenkin oot nii innoitava! mut sain hirmusesti innostusta itelleni siusta ja näistä postauksista, pystytkö mitenkä linkkaamaan sen vatsalihas postauksen kun en löydä sitä? toivottavasti jaksat vastailla,tsemppiä treenaukseen:)!

    • Haik vierumäen amk ja rovaniemen 2. Asteeseen. Pääsin molempiin, lykkäsin vierua ja tulin tänne vuokdeksi koska poikaystäväni pääs tänne yliopistoon opiskelemaan 🙂 saan käytyä täällä hyvin skimba ja hiihto kurssit ja ens syksynä alotan vierun. Toinen aste kestää 2-3v ja amk tutkinto 4 v. Molemmista valmistutaan samoihin hommiin mutta tietenkin amk on parempi koska se on korkeakoulututkinto 🙂

      Amk testit oli laajemmat mutta molempiin vaikuttaa kouluarvosanat ja liikuntaosuus 🙂

      On se siel nimel pälkki kuntoon 😉

  14. monta kertaa viikossa treenaat tällä hetkellä?

  15. paljon pyydät ruokavalion suunnittelusta/teetkö ilmasiks? 🙂

  16. Hei, olis kiva jos tekisit postauksen sun epäterveellisistä elämäntavoista/paheista? Kai sullakin semmosia on, ei kai kukaan syö 100% 24/7 juuri ruokavalio-ohjeiden mukaan vaan kai herkuttelu kuuluu jokaisen elämään sillointällöin? 🙂

    • Tällä hetkellä ei herkut kuulu lainkaan. Kisojen jälkeen sitten jotain, itse en tykkää kun muutamista herkuista niin ei ne oo mulle ongelma. Mut uni on koska en malta ikinä mennä ajoissa nukkumaaan, niin paljon tekemistä. 🙂

  17. koska oot menossa vierumäelle opiskelee nii haluisin kysyy et tiiätkö onks siel urheiluopistol jotain opiskeluasuntoja tai saako niitä jotenkin koulun kautta ? 🙂 ite yritin netist ettii mut en löytäny

  18. Treeni-iloa sinne! =)

    thelifeofballer.blogspot.fi

  19. Hei Oona

    Aloitin kuntosaliharjoittelun n. vuosi sitten ja olen todella innoissani siitä. Minulle tehtiin muuta kuukausi sitten uusi rankempi ohjelma, johon otettiin mukaan etukykky. Aikaisemmin olin tehnyt vain jalkaprässiä. Sinä teet ilmeisesti takakyykkyä??? Olisiko se parempi minullekkin kun haluan kuitenkin saada pepun kiinteämmäksi???

    Kiitos ihanasta blogista ja kiitos jos ehdit vastata.

  20. saattaa olla vähän tyhmä kysymys mut oon herkkulakos ja olis tarkotus mennä elokuvii nii olisko sul jotai ideoit mitä voisin syödä siellä ? 😀

  21. Tosi hyvä postaus! Oon ite kans samassa tilanteessa just nyt et olin viime futiskaude jälkee 99% varma et en enää jatka pelaamista ja aloin käymää tosissani salilla. Joulun aikaa aloin katuu et jätin futiksen ja oli pakko päästä taas pelaan. Nyt pelaan naisten liigajoukkueessa. Mut silti sali kiinnostais. Tällaset päätökset on hermoja raastavia ja vaikeita. Ja vielä lopullisia varsinki liiga tason futiksessa, koska jos lopettaa pitkäksi aikaa nii takasin samalle tasolle pääseminen on vaativa ja se voi viedä monta vuotta. Kuitenki oon ny tyytyväinen et jatkoin futista ainaki tän kauden. Tää postaus aukas taas silmiä ja laitto miettiin et mitä oikeesti itse haluaa tehdä!

  22. jalkapallo menetti yhden pelaajista ja samalla varmasti katsojista :p mutta that’s life… et ihan huono ollut siinäkään?

    http://www.hameensanomat.fi/uutiset/28399-tipsn-oona-tolppanen-kaatoi-hjsn-naisten-ykkosessa

  23. piti sellasta vaan kysyä, että ootko reenannu erikseen jollain tavalla syviä vatsalihaksia, ja jos oot niin miten?

  24. Toimiiks green tea rasvanpolttoon myös ihan teenä?

  25. Moikka Oona! Mitä mieltä oot ryhmäliikunta tunneista esim. bodypumpista, bodystepista yms. Käytkö sä koskaan ryhmäliikunta tunneilla?

  26. Onko kiva olla noin uskomattoman kuuma? 🙂

  27. Voisitko tehdä jossain vaiheessa postauksen sun päivän aterioista? Mitä kaikkea syöt ja mihin aikoihin. Kuvien kanssa mieluiten vielä!
    Oot upeessa kunnossa, ja oot omalla innollas saanut myös mua motivoitua ahkerammaksi salilla kävijäksi. Kiitos siitä! Ja todellakin, muista hymyillä, hymy korvissa koko treenin läpi, ja täällä sitten hehkuta treeniä. Oot mahtava 🙂

  28. Moikka Oona! Saavutin blogisi iltalehden jutun avulla, ja luin kerralla kaikki sun jutut. huh, tää on huippu!
    Haluisin sellasta kysästä, miten voisi selkää ja tarkemmin aivan kylkien ylä osaa treenaa timmiks? Ärsyttää aivan sikana, kun rintsikat päällä tulee niiden alle ikäviä pullistumia, tiedätkö mitä tarkoitan? 🙂

  29. Olis kiva jos joskus tekisit semmosen kysymyspostauksen, et lukijat vois eka lähettää sulle kysymyksiä kaikesta maan ja taivaan väliltä ja sit itse saat valikoida niistä mihin haluat vastata ja tehdä niistä postauksen! 🙂 Ne on aina supermielenkiintoisia ja kertoo tosi paljon bloggaajasta!

  30. Moikka oona 🙂
    mä oon tässä pian alottamassa jalkapallon uudestaan, mutta viimeks oon pelannu ala-asteella, ja nyt oon lukion tokalla. Lihaskunto mulla on tosi hyvä, mut kestävyys on sitte huonompi.
    Muutenkin olis kiva vähän valmistautuu, ennenkun tossa helmi-maaliskuussa alotetaan treenaamaan, eli olisko sulla jotain vinkkejä, mitä voisin nyt tehä? Salilla käyn noin neljä kertaa viikossa, ja se on mulle se pääjuttu, mutta jotain kanssa mikä tukis tota futista? 🙂

  31. Oona sä oot ihana ! Sä niin annat motivaatioo terveelliseen ruokavalioon ja kuntosali treenaamiseen 🙂

  32. Mitä mieltä olet, miltä seuraava vaikuttaisi ? Onko parannus ehdotuksia ? Onko liian raskasta ?
    Ma: lenkki 75 min
    Ti: Jalat + rinta, selkä, vatsat
    Ke: lenkki 75 min + kädet, vatsat, olkapäät
    To: jalat, rinta, selkä
    Pe: futistreenit + kädet, vatsat, olkapäät
    La: futistreenit
    Su: futistreenit + pieni kuntopiiri kotona

    • Lisäystä vielä että, jos se yksi vapaa päivä pitäisi saada niin miten menisi mielestäsi parhaiten ? Futistreenejä ja lenkki päiviä ei voi muuttaa. Mitä hyviä treeni vinkkejä hauikselle ja selälle ? 🙂 oot ihan mahtava 🙂

  33. Oon ite huono esimerkki mut sul pitäis ainaki toi ma olla lepoo fudiksen takii. Tai 1 päivä ainaki:)

    • Lenkit ja futistreenit on pakollisia joten niitä ei voi vaihtaa / karsia 🙂 jos tekisi niin että torsaina pitäisi vapaa päivän ja sali päivät siirtäisivät niin että ma pvä 1 ti pvä 2 ke pvä 1 torstai lepo ja perjantai päivä 2 ? 🙂 mitä mieltä oot ? Paljon kiitoksia vinkeistä 🙂 selkä ja hauis treeni vinkit unohtui nyt 🙁

    • Saleista kandee sit karsia!
      Haukset ihan käsipainoilla tai sit esim alataltast. Selälle hyvä on soutu ja ylätalja rinnalle ja niskantaakse 🙂

      Jos haluut pelaa fudista nii sun pakko muutenki karsii saleist 🙂 ei sovi ne kaks yhtee.

  34. Rasvanpolttomielessä: aamulla klo 10 aerobinen treeni. Syönkö aamiaisen ennen vai jälkeen treenin? Rahkaa+kauraleseet ja piltti

  35. Mitä protskujuttuja käytät 🙂 ? Jos käytät jotain lisäravinne juttuja niin minkä merkkisiä

  36. Moikka! Oon miettiny, et voiko esim. päivällisen korvata proteiinipatukalla/juomalla? Tuun yleensä salilta vasta 8-9 aikaan illalla ja tuntuu jotenki tyhmältä syödä kunnon ateria ennen nukkumaan menoa. Oot upee mimmi, ja varmasti monen ihmisen, myös mun, motivaattori 🙂

  37. kun aamulla lähet lenkille niin vedätkö proteiinijuoman ennen sitä ja sit lenkin jälkeen aamupala? ja monta kertaa päivässä sä vedät sen proteiini juoman? kun oon kuullu että ois hyvä aamulla kun herää, ennen salia, salin jälkeen ja illalla. oonko oikeessa?

    • Oot kuullu et lisäravinteita aamul, ennen treenii ja treenin jälkee. Lisäravinteita on myös vitamiinit. Protskuu vaan treenin jälkeen ja jos välipalana syö. Tai voitsä sitä sekottaa ruokakin jos päivän saanti jää alhaseks. Ennen aamulenkkiä vaan vitamiinit.

  38. mitä proteiineja mun kannattas ostaa (mahd. halpoja) ja kun mulla on nyt noita mitkä ”edistää” rasvan polttoa. ja mulla on tällänen ”pömppö” maha (aika suuri) jonka haluaisin ennnen kesää poies. niin mitä mun kandeis tehä:( ps. olen huono aamuherääjä.

  39. Moi Oona
    Kiitos blogistasi, se on innostavan innoittava.
    Jos haluat tehdä siitä vielä innoittavamman, niin muutama ehdotus.
    Laita liikkeistäsi ja treeniohjelmastasi treenikuvia, yksi liike yksi kuva.
    Siihen kuvan alle toistot, sarjat ja painot.
    Tämä kai aika helppoa kun saat kaverin salille joka ottaa kuvat!?
    Jos saat treenikuvia viikon treeneistäsi( koko kehon läpi käynti/treenit), niin siitä on meidän ei niin aktiivistenkin hyvä ponnistaa ja ottaa mallia. 🙂
    Samoin siihen voit laittaa esimerkki ateriat viikon ajalta ja muut kuin sali treenit myös.
    Mitä maksaa henkilökohtaisen ohjelman ja ruokavalion tekeminen?
    Miten käytännössä toimii?
    Aurinkoista aamupäivää ja tsemppiä päivän treeneihin.
    t. Villekalle 🙂

  40. moi! toi juttu minkä kirjotit pitää niin paikkansa! mukava lukea naitä sun bokeja…) ja ilolla seurata sun kehitystä mikä on ollu huimaa! kaikkea! hyvää sulle.)

  41. hei tuliko mun viesti sun s-postii? 🙂
    katja

  42. Olisiko mahdollista, että tekisit suorin jaloin maastavedosta oman postauksen tekniikkoineen ja kuvien kanssa havainnollistamaa?? :))

  43. Olenko ymmärtänyt oikein että voisit suunnitella ruokavalion/treeniohjelman korvausta vastaan? Kuinka paljon tällainen suunnilleen maksaisi ja miten yhteydenotto tapahtuisi yms? 🙂

  44. kilpailitko 2012 fitness-mallikilpailussa Emmi Lehtomaata vastaan?:)

  45. Moikka! Ensinnäkin kiitos motivoivasta blogista! Tämä todella nostaa motivaatiota!
    Mulla olisi yksi kysymys treenaamisesta koskien aamulenkkejä.
    Käyn salilla, ja suunnittelin aamulenkin lisäämistä kuvioihin koska tarkoituksena olisi laihtua muutama kilo/pienentyä muutama housukoko. Ja ilmeisesti aamulenkit ennen aamupalaa on varsin tehokkaita rasvanpolttajia?

    Joskus olen yrittänyt aamulenkkeilyä harrastaa mutta mulla on aamuisin aina heti herättyä niin hirveä nälkä että heikottaa eikä niissä oloissa pysty lähteä lenkille. Toki tyhjällä vatsalla tehty lenkki on tyhjällä vatsalla tehty mutta mun olo on niin heikko että hyvä kun keittiöön pääsee.

    JOhtuukohan aamuinen hullunmoinen nälkä illalla liian myöhään syödystä lämpimästä ruoasta? Toisaalta usein menen vähän nälkäisenäkin nukkumaan ja silloinkin aamulla kauhea nälkä. Osaatko sanoa onko sillä perää, että yöllä vatsan pitäisin saada ”levätä” ja liian myöhäinen ruokailu illalla pitää vatsan käynnissä yöllä jolloin aamulla taas hirveä nälkä yöllä ”tehdyn työn” takia? En kuitenkaan aamullakaan haluaisi syödä ennen lenkkiä jotta se olisi mahd. tehokas.

    Osaatko neuvoa miten saisin potkua lähtemään aamulenkille :)? Tahtoa kyllä riittää mutta kun nuo ruokailut ei ole nyt jotenkin aivan kohdillaan 🙂

    • Rasvanpolttolenkki aamulla on paras tyhjään vatsaan, mutta ongelmasi on minulle ihan uusi. Yleensä aamulla on hirveä nälkä jos ei ole syönyt illalla. Jos ei tyhjään vatsaan pysty niin voithan sä jotain ihan kevyttä syödä 🙂

  46. hei 🙂 teet sali ja ruokaohjelmia? onko sinulla toiminimeä ? Maksatko niistä jotain veroja ym? Ajattelin vain mainita asiasta ettei vaan joku ilmoita! En kyllä tiedä edes tarviiko nuista ees maksaa 🙂

    Mutta oikein kiva blogi ja hyvännäköinen tyttö!! 😀

    • kyllä niistä verot pitää maksaa. ei voi olla muuta kuin joko palkansaaja jolloin tulosta pidätetään ennakonpidätys tai sitten tehdä oman firman nimissä. muutoin se on pimeää tuloa ja siitähän ei Suomessa verottaja tykkää ensinkään.

      Mulla on käynyt sama asia mielessä, kun on nähnyt näitä, että tekee sali- ja ruokaohjelmia ja ollut maininta ettei tekeminen ole ilmaista.

    • http://www.ytj.fi on palvelu, josta voi ilmaiseksi käydä katsomassa onko toiminimi tms. firma ennakkoperintärekisterissä. Lisäksi näkyy toimiala, onko alv-rek yms. Ellei siellä nimi näy, tekee hommia pimeästi. Sieltä kannattaa aina varmistaa, kun eka kerran ostaa toiminimeltä tms. firmalta jotain.

      Jos tilaan sulta kuntosaliohjelman, miten maksu?

    • Ei multa tilata ohjelmia. Mun työkuviot hoituu toimiston kautta tai kaikat verokortilla. 🙂 mut jeesaan kyllä joitakin ketkä ovat pyytäneet.

  47. Kiva postaus sulla Oona! 🙂 ite lopetin kans nyt futiksen ja oon alkanu käymään kunnolla salilla. mutta silti käyn muutaman kerran viikossa pelaaan sählyä yms. mutta ei niistä kai haitaksi oo :))

  48. Haluisitko tehdä joskus postauksen sun pukeutumisesta? Ei mitään muotiblogijuttua, vaan kerrot vähän miten pukeudut arkena, Onko sun tyyli urheilullista vai jotain muuta? Ja onko sulla jotain vinkkejä miten yhdistää käytännöllisesti kiva arkipukeutuminen treenikamppeisiin ilman että näyttää koko ajan siltä että olisi menossa salille…?

    terv. sporttityttö joka kulkee lähes poikkeuksetta toppahousuissa tai verkkareissa… 🙂

  49. Sä oot kyllä ihan uskomaton nuori mimmi! 🙂
    Annat paljon motivaatiota varmasti monellekin joka blogiisi eksyy! 🙂
    Kiitos ihanasta blogista! 😉
    Susta voisi tulla vaikka mitä suurta maailmallakin!
    – Jonna

  50. Miten teet ne treenin jälkeiset 100 punnerrusta? Ihan suoraan 100 vai esim 25×4..? Ja varmaan teet ne miestenpunnerruksina? 🙂

  51. Moikka! Ensinnäkin oot ihan huikee motivaattori mulle ja varmasti monille muillekkin, kiitos!! Mulla ois itseasiassa yks asiakin nimittäin ! Salilla olen käynyt puolisen toista vuotta, ennen sitä tanssin noin nelisen vuotta ja lenkkeilin säännöllisesti ja satunnaisesti jotain muuta. Tällä hetkellä suuri haaveeni on kerätä vähän lihasta, saada ruokavalio kuntoon ja olla tyytyväinen kroppaani ja saada hyvä olo. Saliharrastukseni aloitettuani omistin jo lihaksia ja minulla oli suht hyvä kunto. Nyt puolitoistavuotta myöhemmin lihasta tullut hyvin, kroppa muuttunut lihaksikkaampaan suuntaan ja kunto parantunut, olen iloinen siitä! Joulukuun tienoilla tein päätöksen että nyt käännetään uus sivu ja ruokajutut kondikseen ja tässä edelleen jatkuu 🙂 pääpointtini nyt on se että saanko niitä toivomiani lihaksia tällä menolla ettei ne vaan ns haihdu 😀 olen noin 166cm pitkä ja painan tällä hetkellä 58kiloa. Käyn 3-4 kertaa viikossa salilla, lenkkeilen 2-3 kertaa viikossa ja käyn pilateksessa kerran viikkoon+tietty salin jälkeen venyttelyt ja muutenkin. Syön 5-6kertaa päivässä, proteiinia koitan saada n.130g per päivä, tietääkseni se olis se määrä mun kokoiselle. Protskujauheesta teen juoman ennen salia. Tarkoitukseni ei siis ole osallistua mihinkään kisoihin, vaan tavoitella sitä lihaksikkaampaa vartaloa ja tietty saada se ruokavalio kuntoon. Jään odottelemaan vastausta 🙂

    • Kuulostaaa tosi hyvälle!! Muista vielä että jos nopeemmin haluut lihasta nii 200-500 kaloriia enemmän kun kuluttaa, päivään 🙂 johan tulosta tulee!

      Tsemppiä!!

  52. Kuulet varmasti tätä aivan kokoajan, mutta KIITOS tästä blogista! Teit suuren vaikutuksen ja todellakin motivoit minutkin treenaamaan, muuttamaan ruokavaliota ja muutenkin etsimään tietoa kaikesta mitä nyt voi salitreenaamiseen liittyä! Olet UPEA, äläkä anna muiden ihme ”sä oot huomionhakunen” -kommenttien masentaa, ota niistä voimat uuteen treeniin, niin minäkin tekisin 😉

  53. Uusimmasta fit lehdestä luettua: aamiaisen jälkeinen lenkki kirii silti ykköseksi rasvanpoltossa. Se nimittäin kiihdyttää sekä rasvanpolttoa että kalorinkulutusta koko seuraavan vuorokauden ajaksi.

  54. sun blogis on ihan huippu! itteeni kiinnostais saada reisiä pienempään kuntoon.. oisko mitään vinkkejä siihen, joko salilla tai vaikka vaan kotona?

  55. Mikä sun polvessa on ollu kun leikattu? ite oon just kuntoutumassa eturistiside leikkauksen jälkeen ja itelläkin samalainen tilanne lajin suhteen!!

  56. Moi Oona!

    Löysin sun blogin facebookin kautta, kun joku mun kaveri oli tykännyt sun facebook-sivusta, pisti silmään koska tuttu kasvo olet nuorten futismaajoukkueleireiltä. Selailin tänään sitten tätä blogia ja tietyllä lailla samaistuin tähän tekstiin. Itsellä on ollut pitkään kanssa tuo loukkaantumistilanne, nilkan kanssa joka on pyörinyt ja aina saanut olla kuntouttamassa. Sitten jos se ei oo vaivannut, niin jossain muussa paikassa on aina tuntunut olevan remppaa. No, loppujenlopuksi uusi opiskelupaikkakunta toi uudet tuulet. Jalkapallo omana harrastuksena jäi taakse. Saliharjoittelusta myös kiinnostuneena olen etsinyt jotain crossfit-tyylistä juttua mitä voisi ihan tosissaan alkaa harrastaa, vielä en ole löytänyt tarpeeksi tietoa…! Itteeni kans alko loukkiaikoina kiinnostaa paljon toi fysiikkapuoli, ehkä enemmän urheilullisissa tavoitteissa ja semmosissa että ”olis siistiä vetää enemmän leukoja kun poikakaveri” tyyppisesti (kilpailuhenkinen kun olen). En tiedä oliko tässä tekstissä mitään kummempaa pointtia, muuta kun että tsempit sulla ”uuteen lajiin”! Mahtava kuulla, et oot löytänyt urheilun jossa sujuu. Motivoi itseäkin, treenaamista vaan ei voi jättää!

    Ps. Saatat muistaa mut, jos oikeen tarkkaan mietit, Eerikkilässä talvella maajoukkueleiritystä muutama vuosi takaperin, kannoit mut repparissa kun olin napsauttanu jalkapohjastani jotain kalvosäikeitä. (Älä säikähä jos et muista, mulla on vaan järkyttävän tarkka muisti turhista asioista.)

  57. Eli tällä höpinällä haluun vaan kertoa teille kaikille ihanille lukijoille, että älkää pelätkö jättää asioita taakse, varsikaan jos ne ei enään toimi samalla tavalla kun ennen, koska aina aukee uusi ovi johonkin! Saavuttakaa unelmia!

    Paras kuulemani lause pitkään aikaan!

  58. Moikka:)

    Oon tämmönen suurta inhohimoa täynnä oleva 17-vuotias tytön tylleröinen. Käyn salilla 4-5 kertaa viikossa, vähintään kaks lepopäivää pidän aina , vaikka se tekeeki musta hullun ja meinaan itkee verta koska en pääse salille 😀 ns. Lepopäivinä käyn kuitenkin tekemässä aerobista liikuntaa kuten spinning! Ja en tiedä mitä tekisin tän mun suuren motivaationi kanssa, ku en malta olla menemättä salille. Tiiän että on huonoks käydä joka päivä koska ei ehdi palautua ja kaiken lisäks en juo palautusjuomiakaan nytten ku asun ulkomailla :s haluun vaan kysyä et mitäs suosittelet mulle? Kävin esimerkiksi tänään tekemässä salilla pakaroita ja sitten ihan perus pyöräilyä. Ja haluan kovasti mennä huomennakin treenaamaan, jos vaikka tekisin yläkroppaa kuten käsiä tai selkää? Mutta sitten vielä toi aamuaerobiikka, en ymmärrä että onko aamulla sitten tehokkaampaa tehdä aamuaerobiikkaa kuin illalla? Eli mun spinning ei ole yhtä tehokas illalla kuin aamulla? 😮 Ja vielä se , että mä välillä viikon sisällä (1-2 kertaa) repsahdan mun ns. ”dietistä” ja se saa mulle tulee paha omatunto siitä että niin on päässyt käymään. Käykö sulla niin? :s Ei välttämättä nytten, mutta onko sulla käynyt niin? Kiitos jo etukäteen vastauksesta! Oot huippu tytsy! Ja saan jonkun motivaation multihuipentuman tästä blogista :p <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*