Lifestyle

Oletko päässyt jo raskauskiloista?, Miten olet laihduttanut?, Ompa sulla nopeasti tippunut paino normaaliin raskauden ja synnytyksen jälkeen! Oletpa palautunut nopeasti! (viitaten ulkonäköön) – Tässä on kysymykset ja toteamukset, joita olen nyt aika moneen kertaan kuullut, raskauden ja synnytyksen jälkeen. Ja nyt haluan korostaa, ettei näissä ole ollut mitään negatiivista, joku toki totesi tänne blogiin; etten saisi synnytyksen jälkeen laihduttaa niin nopeasti, koska imetän ja myrkyt mun rasvavarastoista siirtyy äidinmaitoon, tietämättä kuitenkaan, etten ole missään vaiheessa raskautta ennen, raskauden aikana tai raskauden ja synnytyksen jälkeen laihduttanut päivääkään. (Tässä hyvä muistutus taas siitä, ettei yksi päivitys tai kuva kerro aina koko totuutta.)

Eli siis, en ole laihduttanut, ollut millään erityisruokavaliolla tai tehnyt mitään muutosta, jolla jotenkin buustaisin sitä, että laihtuisin. En suoraan sanoen muutenkaan liputa laihdutuksen ja laihdutuskuurien perään, ellei se ole lääketieteellisesti suositeltavaa henkilön terveydentilalle tai kyseessä on painoluokkalaji tai ylipäätään huippu- urheilu, jossa haetaan tuloksellista hyötyä painoa pudottamalla.

Mitä sitten olen tehnyt?

Yksinkertaisesti ja tylsästi: palanut normaaliin elämään ja antanut keholle aikaa toipua.
Nyt on hyvä muistaa, että raskaus jo itsessään kerryttää painoa: verenmäärä elimistössä lisääntyy, kasvava sikiö, istukka, kohdun kasvu, nesteen kertyminen ja tietysti vauvaa varten kertyvät rasvavarastot. On hyvin yksilöllistä kuinka paljon painoa raskauden aikana kehoon tulee lisää. Normaalipainoisille yleensä keskimäärin: 8-12 kg jos on ennen raskautta ylipainoa, ei välttämättä raskaus tuo kiloja kuin muutama ja taas alipainoiselle voi tulla enemmän. Itselleni painoa tuli lisää 14 kg. Suurin osa painosta johtui ihan vaan raskaudesta ja muutama kilo, tuli ihan varmasti siitä, että omat treenimäärät eivät olleet enää samat ja yhtä intensiiviset kuin ennen raskautta, jolloin oma kulutus ja energiansaannin suhde ei ollut ihan tasapainossa. Eikä tällä suoraan sanoen ollut itselleni muuten mitään väliä kuin se, että jo ihan urheilun aiheuttamien polvi- ja selkävammojen takia, halusin pitää painon nousun sopivana koska jokainen lisäkilo aiheutti varsinkin polvien kipeytymistä.

Kilot lähtivät synnytyksen jälkeen itsestään parissa kuukaudessa, kun palasin asteittain palautumisen myötä omaan arkeen, joka tarkoittaa enemmänkin treenejä ja treeni intensiteettiä. Ruokavalio on ollut kokoajan ihan sama, monipuolinen, terveellinen ja ravinnerikas (tietysti myös herkut kuuluu elämään), enkä ole siihen tehnyt mitään muutoksia, mitä nyt raskaus ja synnytys toivat eteen (jättänyt pois ne ruuat, mitä ei suositella).
Imetys buustasi toki myös palautumista, mutta samalla on lisännyt nesteen- ja energian tarvetta, joten saa kyllä jatkuvasti huolehtia, että tulee juotua ja syötyä ravinnerikasta ruokaa tarpeeksi.
Kehonkoostumus ei ole vielä sama kuin oli ennen raskautta, isoin tavoite onkin saada tukilihakset siihen kuntoon, että kestävät kovempaa treeniä ja pelaamista (rugby). Mutta suunta on oikea ja teen tosi systemaattisesti töitä myös sen eteen, että pääsen pelikuntoon, se ei ihan itsestään tule. Ja lapsen kanssa treenaaminen ei ole aina niin helppoa, mutta onnistuu kyllä kun on suunnitelmallinen ja joustava.

En missään vaiheessa ole halunnut stressata siitä, miten keho palautuu ja paino palaa takaisin siihen haitariin missä se on keikkunut viimeiset vuodet. Uskon siihen, että kun keholle antaa sen tarvitseman ajan palautua, keskittyy monipuoliseen ja terveelliseen ravintoon, sekä pitää itsensä kuitenkin aktiivisena ei suurempia muutoksia tarvitse tehdä. Ja jos näillä keho ei palaudu, on syytä epäillä, että kehossa voi olla jotain muuta, jolloin kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.

Raskauskiloista ja laihdutuksesta on tehty nykypäivänä ihme BUUMI, on jopa siistiä kuulua kaiken maailman 30 päivän laihdutushaasteisiin. Pahimmassa tapauksessa tälläiset nopeat laihdutukset vaan sekoittaa kroppaa entisestään. Raskaus on muutenkin iso muutos kropalle ja hormonitoiminnalle, joten en suosittele mitään kuureja vaan ihan perus terveellisillä elämäntavoilla antaa kehon palautua sen omaan yksilölliseen tahtiin. Joskus palautuminen tapahtuu tosi nopeasti ja joskus se vie enemmän aikaa.
Raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen ei ole mikään äitien välinen kilpailu, vaan oma energia kannattaa keskittää vain siihen omaan hyvinvointiin.
Jos tuntuu, että palautumisen kanssa on haasteita niin fyysisen puolen tai esim. ravitsemuksen, niin suosittelen aina kääntymään ammattilaisten apuun. Meillä on Suomessa tosi hyviä lääkäreitä, äitiys-fyssareita, valmentajia ja ravitsemusterapeutteja, jotka pystyvät yksilöllisesti auttamaan ja huomioimaan just sun haasteet ja tarpeet.
Jos esim. liikuntaa ei ole tullut harrastettua raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen, ei voi yhtäkkiä hypätä tekemään niitä asioita, mitä ennen raskautta teki. Keho on hyvä ”kuntouttaa” asteittain ja näissä asioissa olisi muutenkin hyvä kääntyä ammattilaisten puoleen. Helposti voi mennä överiksi, kun innostus ottaa vallan!

Muistakaa, että oli sitten kyseessä raskaudesta tai vammasta palautuminen, vaatii se aina malttia! Tsemppiä!

Teksti on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Ainun kanssa

Muuttuuko elämä lapsen myötä?– muuttuu, entistä rikkaammaksi. 

Lapsen saaminen on tuonut niin paljon lisää iloa ja sisältöä meidän elämään ja jokainen päivä tuo mukanaan just sitä ”pilkettä” arkeen. 
Vaikka meidän arki oli jo kahdestaan tosi siistiä ja elin jo silloin omaa unelma-elämää, on lapsen saannin jälkeen elämästä tullut entistä syvempää.
Haasteita tulee jatkuvasti vastaan, mutta korkeintaan ne vain hidastaa tahtia, mutteivat lopulta estä mitään, kaikesta aina jotenkin selvitään ja huumorille on ollut hyvin tilaa. 

Arki on tällä hetkellä just sitä ”hetkessä elämistä”, mikä tekeekin tälläiselle kalenteri-ihmiselle tosi hyvää. On turha suunnitella asioita liian pitkälle tai aikatauluttaa päiviä, kun hetkessä kaikki suunnitelmat voi muuttua. 
Oman hyvinvoinnin ja varsinkin treenaamisen eteen täytyy välillä vähän nähdä enemmän vaivaa, koska suunnitelmat ei aina pidä. Mielikuvitusta tarvitaan ja kyllä sen ajan on aina jotenkin löytänyt asioissa, joita pitää itselle tärkeinä. Joskus ehdin treenata vain 20 min ja joskus taas koko treenin loppuun. Joustavuutta on hyvä olla, eikä se niin vakavaa ole, jos ei treenit mene suunnitelmien mukaan. Jokainen vanhempi voi varmasti samaistua tähän niissä itselle tärkeissä asioissa. 

Olen nyt syyskuun lopusta asti ollut äitiyslomalla ja vauva-arkea ollaan eletty vähän yli 5kk, täytyy todeta, että kyllä elämä on ollut todella erilaista. Välillä on ikävä sitä ”työ-minää” ja ylipäätään mun töitä, mutta toisaalta kun katson omaa pientä lasta, tulee fiilis, että koko vauva-aika on niiiiiin lyhyt aika elämässä, että siitä haluaa myös nauttia. Arjessa on aivan ihania hetkiä ja enemmän sitä ajattelee, että kaikkea tätä tulee vielä ikävä. Ajattelin vähän listata mun omia arjen kohokohtia just nyt pikkuvauvan kanssa… 

Tässä hetket, joista voin jo nyt sanoa, että tulee ikävä:

• Aamut kun herään jokellukseen ja kun käännyn katsomaan, pienet pyöreät siniset silmät tuijottaa suoraan kohti, ja samalla kun katseet kohtaa, molemmilla nousee hymyt korviin. Toisinaan sitä myös herää kantapäät naamalla ja joskus pikkuneiti tarraa täysillä klyyvarista. Vaikka öisin tulee herättyä usein ja tietysti se väsyttää, niin siinä kun omaa lasta tuijottelee, väsymys vaan unohtuu. 

• Aamu- ja iltarutiinit: Pesut, ihonhoito, vaatteiden vaihto. Nämä hetket ovat ihan huippuja. Aamulla nauretaan, tanssitaan samalla kun pesut tehdään ja hiukset harjataan.
  Illalla saatetaan viettää aikaa pidempään kylvyssä tai mennään yhdessä suihkuun. Pestään pikkuneiti rauhassa, rasvataan iho ja vaihdetaan yöpuku päälle. 
  Meillä on mm. Suomalaisen Ainun pesuneste, pesuvaahto & shampoo, kylpyvaahto ja suojavoide käytössä. Varsinkin vaippa-alue saattaa ärtyä helposti ja kylmillä ilmoilla kuivuu poskipäät, joten tarpeen mukaan käytetään myös suojavoidetta niille alueille. Ainun suojavoide sisältää sheavoita ja kookosöljyä, sekä on tosi helposti levitettävää. Tuotteet ovat hajusteettomia ja väriaineettomia, sekä niistä löytyy Tear free- merkintä, joka helpottaa hiustenpesua, koska tuotteet ei ärsytä silmiä.
  Pesunestettä tulee käytettyä useimmin vaipanvaihdon yhteydessä ja pesuvaahtoa taas kerran viikossa, samalla kun pestään neidin tukka kylvyssä. Kaikki tuotteet ovat mietoja, eivätkä ärsytä herkkää ihoa, sekä niitä voi myös itse käyttää.( Täältä löydät lisää tietoa tuotteista.)

• Päivällä päikkäreiden väleissä on monia hetkiä kun leikitään lattialla. Pikku mimmin tutustuessa ympärillä olevaan maailmaan sitä usein itse vaan tuijottaa, just niinä hetkinä, että miten nopeasti hän voikaan kehittyä ja kasvaa. Päivittäin tapahtuu tosi isojakin muutoksia ja tuntuu, että sitä on jatkuvasti nappaamassa kameraa käteen, jotta saisi kaikki ”ensihetket” talteen. 
  
• Tällä hetkellä uusien makujen maistelu on niin huvittavaa. Koskaan et tiedä mikä ilme tulee, kun jotain uutta maistetaan, onko irvistys vai mietteliäs ilme. Ja sitten SE SOTKU… mikä on siivottavana syönnin jälkeen ja lapsen pesu. Ei sitä voi edes kuvitella mihin kaikkeen lapsi saa sitä ruokaa laitettua.. naama, hiukset, kädet, vaatteet, syöttötuolin jokainen pienikin rako…. ruokailuun saa todella varata aikaa, varsinkin siivoomiseen. Mutta niin se vaan joka kerta huvittaa katsella sitä meininkiä. 
  
• Vaikka hereillä olo ja yhteiset rutiinit on täynnä niin upeita hetkiä, on silti kaikkein kaunein näky katsoa, kun oma lapsi nukkuu… viattomat pienet oman lapsen kasvot, on niin kauniit! Jos jonkun mielestä tulta ja sen lumoa voisi vaan tuijottaa, niin sama efekti taitaa tulla, kun katsoo omaa nukkuvaa lasta…

Nautitaan arjesta, se pitää sisällään ne upeimmat hetket! 

”Imetän jos pystyn” – vastasin aika moneen kertaan raskauden aikana, kun imetyksestä kysyttiin. Mulla ei oikeestaan ollut imetyksestä muuta sanottavaa kuin erittäin luonnollinen asia ja toivottavasti onnistuisi, minkäänlaista ulkonäkö-kysymystä en imetyksestä ole edes miettinyt. 
Tuntuu, että nykypäivänä täytyisi usein olla vahva argumentti asiaan kun asiaankin liittyen, mutta tähän mulla ei ollut eikä ole edelleenkään.

Osa tiesikin, kun olen asiasta aiemmin kirjoittanut, mutta itse synnyin hätäsektiolla maailmaan ja olen kuullut, että lääkäri oli sanonut: että jos synnytys ei olisi ollut hoitajien ja lääkäreiden vuoron vaihdon aikana, emme olisi välttämättä äitini kanssa selvinneet. Sairaalassa olikin siis tuplasti auttajia ja meidän molempien henki pelastettiin, joka oli ollut minuuteista kiinni. Tästä syystä esimerkiksi minä, en ole koskaan saanut äitini maitoa vaan korviketta. En ollut lapsena lähes koskaan kipeä, eikä mulla ole yhden yhtään allergiaa eikä ole edelleenkään kumpaakaan. Lisäksi suhde äitiini on aivan mielettömän läheinen. Ja tässä kohtaa Sydämellinen Kiitos Suomen terveydenhuollolle, siitä että itsekin olen elossa! 

Miksi kerron tästä, niin siksi, että onnistuu sitten imetys tai ei, lapsi saa hyvää ravintoa. Eikä asiasta pidä kokea huonoa omatuntoa jos imettäminen ei jostain syystä onnistu. En muutenkaan ymmärrä imetys vs. korvike- asetelmaa, vertailua ja kiistelyä.
Uskon myös, että imetyksen aiheuttama stressi voi olla yksi suurimmista syistä, miksi maitoa ei lopulta tulekaan. (Tämä mielipide ei perustu faktaan vaan täysin mun omaan olettamukseen.) 

Päätin heti raskauden alussa, että en rupea stressaamaan imetyksestä sanoi kuka mitä tahansa. Mä todellakin toivoin, että pystyn imettämään, koska tietysti sillä on terveydellisiä vaikutuksia niin lapseen kuin äitiinkin, sekä se tekee lapsen ruokkimisesta alussa helppoa ja taloudellista. Silti, tiesin että ihan yhtä hyvää on korvike ja jos en pysty imettämään, niin sitten on aina hyvä vaihtoehto olemassa ja lapsen kasvu ja kehitys on täysin turvattu. 
Alitajunnassa, olin jo varma, että tällä urheilumäärällä etc. en varmaan pystykään imettämään. Tämäkin ihan perusteeton ajatus, mutta jota mun päähän oli monelta taholta iskostettu ja varoiteltu. (Eli myös mun päätä oli sotkettu perättömällä ”peloittelulla” urheilun vaikutuksesta imetykseen.)

Synnytyksen jälkeen oli se imetyksen ”käynnistäminen” kyllä sellaista hommaa, että siinä meinas vauvan lisäksi mennä hermo itseltäkin. Kauhea pakko ja hätä saada maito nousemaan ja 3h välein herätyskello soi, että taas yritetään. Vauva huutaa keskellä yötä kurkkusuorana kun imetysotetta koitetaan väkisin saada ja ruiskulla ruiskutetaan luovutettua maitoa, että luulisi sen olevan äidin omaa.
Melkein siinä vaiheessa teki mieli sanoa, että tää oli tässä. (Tämä ohjeistus tuli siis sairaalan puolelta, itsehän en tiennyt muuta kuin opetusvideot ja materiaalit, mitä olin lukenut, ja niissähän imetys alkaa kaikilla kuin itsestään.) Onneks kärsivällisesti jaksoi nähdä sen vaivan ja kuunnella kätilöitä, sekä ottaa vaan neuvot vastaan. Neuvoja tulee paljon ja osa niistä ovat hyvinkin ristiriitaisia, joten kannattaa kärsivällisesti kokeilla kaikkea ja etsiä se tapa mikä itselle sopii. Tähän yhtälöön omalla kohdalla sopii lause: ”kärsivällisyys tekee mestarin.”
Mun olettamuksille kävinkin siis toisin… Kun sairaalasta päästiin kotiin, maito nousi ihan silmissä ja paniikissa mietin, että mihin tän kaiken määrän saa talteen, kun pikkusen mahalaukku on viinirypäleen kokoinen. Onneks mulla oli oli kotona valmiina pumppu ja maidonkerääjä. Pakkaseen on edelleen turha varastoida muuta ruokaa, maito vie sen verran tilaa sieltä.
Mutta siis rauhallinen koti-miljöö, stressittömyys ja vauvan pitäminen ihokontaktissa, näyttivät mulla käynnistävän maidon tulon.

Edelleen täysimetyksellä mennään ja onhan se ollut iso helpotus arkeen. Toisaalta haasteita tuo se aika kun olen poissa kotoa esim. rugby leirillä ja maitoa nousee niin paljon, että olo on jo tosi tukala.
Onneks nykyään on apuna kaiken maailman imetyksen apuvälineet, joista mulla ei rehellisesti ollut ennen raskautta ja imetystä mitään tietoa saati taitoa. Käytän itse Wauvakaupalta kaupallisessa yhteistyössä saatua Lasinoh maidonkerääjää sekä Lasinoh sähköistä rintapumppua. 
Ihan imetyksen alussa jouduin joka päivä käyttämään molempi mutta nykyään sähköistä rintapumppua vain silloin kun olen poissa tai ennen lähtöä kerään maitoa talteen jääkaappiin. Ja maidon kerääjää satunnaisesti imetyksen aikana ja joskus yöllä, kun maitoa nousee tosi paljon, mutta syöjä nukkuu.
Molemmat ovat olleet ihan älyttömän hyviä ja omalla kohdalla tarpeellisia. En todellakaan olisi jaksanut käsillä lypsää maitoa, vaan nämä apuvälineet ovat olleet tosi kovassa käytössä ja ovat edelleen. 

Tässä muutama väite imetyksestä mitä olin kuullut ja vastaan niihin mun kokemuksella:

1. Kova urheilu vaikuttaa maidon määrään negatiivisesti:
   -Omalla kohdalla tilanne on ollut päinvastainen. Maitoa rupee nousemaan treenin jälkeen tosi paljon, uskon että syynä on lämpö ja verenkierron vilkkaus.
2. Imetys löystyttää niveliä & sidekudoksia:
   -Huomasin tämän jo raskauden aikana, että relaksiinihormoni vaikuttaa omiin niveliin. Mm. leikattujen polvien kohdalla on ollut ongelmia.
3. Imetys lisää nesteen ja ravinnon tarvetta ädillä:
   – Kyllä! Samantien kun imetys alkaa on aivan jäätävä jano! Ja olen myös huomannut, että tietysti oma kulutus huomioiden tämä ”600kcal” mainittu lisätarve pitää varmasti paikkansa, siihen kun lisää vielä kovemmat treenit, niin kyllä sitä ravintoa tarvitsee tankata, mutta hyvistä lähteistä.
4. Ylimääräinen maito kannattaa pumpata, ennen treeniä ja käyttää tarpeeksi tukevia urheiluliivejä:
   – Kyllä, jos neiti ei syö juuri ennen treeniä niin treenaaminen on huomattavasti mukavempaa kun on pumpannut, lisäksi tukevilla liiveillä on iso merkitys, mutta liian kireitä liivejä ei voi käyttää ainakaan pitkään. Mulla tulee muuten tosi helposti tukoksia ja ne ovat muuten kipeitä.

En tietysti tiedä kuinka kauan maitoa tulee riittämään ja imetys jatkuu, vaan sen näyttää lopulta aika. Sitten kun se loppuu se loppuu, eikä sen kummempaa. Kahden päivän päästä aloitetaan kiinteän ruuan maistelu kasvissoseesta, joten sekin varmasti tulee vaikuttamaan vauvan ruokailuun asteittain, toivottavasti myös pidentää unia.
Sanoisin, että lapsen ruokinta on vanhempien oma asia. Luotto omaan tekemiseen on kaikkein parasta ja ammattilaiset auttaa neuvolan puolella kyllä, jos tukea tarvitsee. Lisäksi jos vauva voi hyvin ja kasvaa, niin eipä sitä tarvitse ruokinnasta stressata.
Mutta siis todella mielenkiintoista on oppia jotain, mistä ei ollut aiemmin mitään kokemusta ja lopulta imetyksestäkin on tullut vain yksi rutiini osa omaa arkea, eikä urheilu ole minkään este.

Olen kuitenkin iloinen, että mulla on ymmärrystä molemmista tavoista niin imetyksestä kuin korvikkeista. Joskus kun joku asia onnistuu itseltä helposti voi olla hankala asettua toisen asemaan ja todeta oma tapa ainoastaan oikeaksi. Imetys on tästä hyvä esimerkki, joka tuntuu olevan niin monelle itsestäänselvyys, että unohdetaan ettei se sitä ole kaikille.
(Mediassa ja esim. Helsingin Sanomissa on ollut monta hyvää juttua imetyksen tuomaan stressiin ja paineeseen liittyen: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006660452.html.)

Toivoisin, että niin raskauden aikainen liikunta, imetys ja moni muukin asia raskaudesta, synnytyksestä sekä lapsen kasvusta ja kehityksestä menisivät pikkuhiljaa siihen kategoriaan, ettei niistä tarvitsi vääntää kättä äitien kesken vaan annettaisiin jokaiselle rauha tehdä tavallaan ja jätetään ohjeet ammattilaisille.

Kivaa sunnuntaita, täällä ei malteta odottaa ensi viikkoa kun päästään näkemään, miten bataattisose uppoo!

Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen yli neljä viikkoa sitten… Ensin ostikko oli ensimmäinen kuukausi, sitten ensimmäiset 1.5kk ja kohta onkin jo mennyt ensimmäiset 2 kk pikkusen kanssa.
Aika vilisee silmissä, päivästä ei ole välillä tietoakaan, eikä varsinkaan kellonajasta eikä helpotusta tuo toi talvinen pimeys. Voin kuitenkin ekaa kertaa sanoa, että ensimmäistä kertaa ikinä tuli nautittua alkutalvesta, joka yleensä on vuoden synkintä aikaa ja väsyttää vaikka kuinka nukkuisi. Nyt marraskuu sekä joulukuu vaan hujahti ja jokaisesta päivästä tuli nautittua suuresti. Elämä on muuttunut, mutta entistä enemmän saanut sisältöä ja merkitystä!

Parhaiten näitä ensimmäisiä viikkoja kuvaisi just tämä hetki, kun kirjoitan tätä tekstiä. Juuri ja juuri yletän näppäimistöön kuin pieni ihme ”lähes” nukkuu ja tuhisee samalla vatsan päällä. Suu auki ja silmät taistelee väkisin vastaan, ettei vain menisi kiinni, mutta lopulta väsymys ottaa voiton ja taas nukutaan.
Vielä en ole itse oppinut nukkumaan päivällä samaan aikaan vauvan kanssa, en vaan ole päikkäri ihminen, vaikka uskon, että tekisi aika hyvää. Yöisin tulee kuitenkin aika paljon heräiltyä, mutta ne tunnit mitkä nukkuu, nukkuu sitäkin paremmin. Välillä huudetaan sitten syödään ja taas nukutaan. Saa nähdä milloin saa ensimmäisen kerran nukkua yön yhtäsoittoon… tuskin vähään aikaan, mutta kaikki tämä kuuluu asiaan.

Ihan aluksi voin todeta, että kaikki peloittelu pienestä vauvasta ja elämän muuttumisesta on kyllä ollut täysin turhaa. Elämä muuttuu, mutta se on hyvin luonnollista ja täytyy sanoa, että vanhemmuuteen vaan oppii, kun ottaa rennosti ja antaa asioiden myös mennä ihan omalla painollaan.
Kun sain lapsen käsiin ja päästiin ensimmäistä kertaa kotiin oli vaan sellainen helpottunut olo, että näin kaiken kuuluukin olla.
Nyky maailman meiningeistä ja muiden ihmisten tekemisistä tai kommenteista on turha ottaa paineita, jokainen pystyy tähän jos vain haluaa. Ja jos joku asia stressaa tai tarvitsee apua, niin sitä saa kyllä.
Kenenkään ei tarvitse olla ”valmis” vanhempi, vaan parasta on antaa itselle myös aikaa kasvaa vanhemmuuteen. Täytyy sanoa, että koskaan ei itsekään tietä mitä seuraava päivä tuo tullessaan ja jos menee kehumaan, miten hyvin on mennyt niin seuraava päivä saattaakin olla jotain ihan muuta.

Nyt jälkikäteen on tullut paljon ihmeteltyä, että miten negatiiviset asiat tuodaan jatkuvasti ilmi, juuri raskaudesta ja vauva-arjesta. Halutaan ihan pelotella lapsihaaveisia ja raskaana olevia, ettei vaan näkisi kaikkea ruusuisten lasien läpi. Uskon, että jokainen ymmärtää, että vauva tuo muutoksia vanhempien elämään, eikä asiat mene aina ihan suunnitelmien mukaan, mutta ei elämä ole ilman lastakaan huoletonta ja täydellistä omien juttujen ympärillä pyörimistä. Joten voin sanoa suoraan ihan jokaiselle, joka lapsista haaveilee, että antakaa mennä vaan! Kaikkeen tottuu ja kun huolehtii lapsen lisäksi omasta hyvinvoinnista, niin jokaisen yöttömän yön, raivarit ja haastavimmat hetket kestää kyllä ja myös niistä yleensä oppii jotain uutta.

Monia urheilija on siirtänyt lapsihaaveet pidemmälle tulevaisuuteen, koska pelkäävät ettei enää paluu huipulle ole mahdollista. Tähän voin vastata, että kyllä se keho palautuu, mutta se vaatii työtä ihan niin kuin jokaisesta loukkaantumisesta palaaminen takaisin huippu kuntoon.
Toisilla palautuminen tapahtuu tietysti nopeammin kuin toisilla, hyvä kuitenkin muistaa, että naisen keho on luotu raskauteen ja synnytykseen, joten kehon oma korjausprosessi on todella ihmeellinen. Ja varsinkin jos ennen raskautta ja raskauden aikana on ollut hyvässä kunnossa ja palaa normaaliin arkeen kiinni lapsen synnyttyä, voi palautuminen olla todella nopeaa. (Myöhemmin tulossa tekstiä kehonpalautumisesta, jossa mukana lääkärin ja äitiysfyssarin tekemät tutkimukset mulle.) Luottakaa myös omaan kehoon; raskaus, synnytys ja synnytyksen jälkeinen aika, opettavat todella paljon oman kehontuntemuksesta. Ja lähes aina, pystyy omaa hyvinvointia viedä jollakin tavalla eteenpäin, jos vain haluaa.

Itse olen pitänyt myös mielessä, että elämä tuo muutenkin eteen tilanteita, jotka aiheuttavat stressiä halusit tai et, niin sellasista asioista ei kannata stressata mille ei mitään voi eikä stressiä kannata itselleen aiheuttaa kaikesta, varsinkaan muiden ihmisten elämästä.

Äitiys on kaikista upein asia, mitä mulle on koskaan elämässä tapahtunut ja uskon, että voin vastata näin myös 5, 10 ja 50 vuoden päästä. 😉

Upeeta loppuvuotta, sekä uuden vuoden alkua!

4 päivän päästä polvioperaatiosta alkoi oma treenaaminen, mutta ilman ihmettelyitä. Raskauden ja synnytyksen jälkeen kun menee neljäntenä päivänä treenaamaan… jostain syystä ihmettelyitä riittää.
Toisin kuin synnytys polvileikkaus ei ole keholle ”luontainen” juttu, mutta silti kepeillä salille meno ei ihmetyttänyt ketään ja kuntoutuksen ymmärretään olevan välttämättömyys, jotta polvi tulee kuntoon ja kestää rasitusta. Synnytyksen jälkeen on ihan yhtä tärkeä aloittaa kuntoutus heti kun pystyy, jotta keho tulee kuntoon ja kestää arkista rasitusta.

Miksi treenaat heti synnytyksen jälkeen? – On viesti, minkä olen muutaman kerran saanut ja lyhyesti voisin tähän vastata, että koska mä haluan ja pystyn liikkua, mutta rupesin vähän vielä syvemmin pohtimaan tätä.
Viestin takana on varmasti välittäminen, mutta voin taata, että myös kaikella mitä teen- välitän omasta kehosta ja terveydestä.
Sana treeni tuntuu särähtävän monen äidin korvaan. On hyvä muistaa, että treeni ei aina tarkoita kovaa hikiliikuntaa vaan ihan kevyt liikkuvuussessio on jo treeni.
Oma treenaaminen onkin hyvin tunnustelevaa ja rauhallista (omaan normaaliin treenaamiseen verrattuna), ei itsensä ylittämistä ja rääkkiä, sekä jokainen treeni ja yksittäinen liike on myös tarkasti suunniteltu oman koulutuksen pohjalta, itselleni sopivaksi. En esimerkiksi missään nimessä tekisi asiakkailleni täysin samanlaisia juttuja vaan heille yksilöllisesti sopivaa harjoittelua.

Tähän. ”miksi treenaat heti synnytyksen jälkeen”- kysymykseen vastaan mielellään myös monesta eri näkökulmasta, koska aihe vahvasti koskettaa omaa elämää ja sitä, mistä oma elämä koostuu.

Heti alkuun, on hyvä muistuttaa, että myös raskaudesta ja synnytyksestä palautumiseen pätee liikunnan positiiviset vaikutukset niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Osana vastausta siihen, että miksi heti synnytyksen jälkeen pyrin päästä liikkumaan on ihan fysiologiset faktat. Kehon parantuminen ja paulautuminen fyysisen ponnistuksen, leikkauksen yms. jälkeen on parhaimmillaan juuri aktiivista. Kun kehoon lisätään (huom! yksilöllisesti suunniteltuna) verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, on paranemisprosessi huomattavasti nopeampi. Lepo on osa palautumista, mutta vain osa sitä. Pelkkä lepo voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa muita ongelmia kehoon.

Lisäksi olen kilpaurheilija ja paluu kentille on itselläni edessä, joten omalla kohdallani palautuminen synnytyksestä on vähän kuin kuntoutuminen polvileikkauksesta. Pitkä prosessi, joka vaatii systemaattisesti suunnitellun kuntoutuksen.
Liikkuminen alkaa siitä mihin alussa pystyy. Polvileikkauksen jälkeen se oli jalan rauhallinen koukistus ja ojentaminen sekä etureiden aktivointi, terveitä ”raajoja” treenasin ihan täysillä. Synnytyksen jälkeen ensimmäinen ”treeni” oli ihan vaan; kävely, lantionpohjan aktivointi ja yläkropan liikkuvuus.
Itselleni ei tulisi edes mieleen maata ja ”odottaa”, että keho palautuu taas takaisin, vaan pyrin tekemään kaiken, mitä juuri sinä hetkenä voin/pystyn, jotta kuntoudun.

Mutta yksi tärkeä syy on myös se, että olen ammatiltani valmentaja. Työni on jatkuvasti omalla keholla työskentelyä, aktiivista ja välillä tosi rankkaa ruumiillista työtä. Se, että olen terve ja hyvässä kunnossa on tärkein pohja omalle työlleni, terveyteni on oma käyntikorttini.
Koen itseni paremmaksi työssäni kun olen täydessä iskussa: pystyn seisomaan sanojeni sekä treenieni takana.
Mammalomalta en palaa sorvin ääreen näppäilemään tietokonetta vaan; olen salilla, urheilukentällä, mäessä, lenkkipolulla… vetämässä treenejä, ja kun valmennan haluan näyttää jokaisen ohjaamani liikkeen asiakkaille puhtaasti. Työni vaatii todellakin sitä, että olen itse kunnossa. Ja tästä syystä myös rakastan sitä, mitä saan tehdä!

Ehkä kaikkein tärkein syy, sille miksi ylipäätään liikun on se, että haluan olla AINA mahdollisimman terve ja niin hyvässä kunnossa kun vaan voin. Enkä nyt tarkoita, sitä miltä näytän vaan sitä mitä tunnen. Olen kärsinyt monesta vammasta urheilussa ja juuri siitäkin syystä joudun pitämään kropasta tosi hyvää huolta, etten esim. koe jatkuvia polvi- tai selkäkipuja.
Koen myös, että oma terveys ja hyvä olo ovat suoraan energiaa, mitä välitän omalle lapselle.
Reilu viikko sitten ruokamyrkytys vei itseni täysin sohvan pohjalle ja voin sanoa, että silloin mietin, että mitä jos tämä jatkuisi pidempää enkä pystyisi pitämään täysin huolta omasta vauvasta. Onneksi on maailman upein isä, joka pitää yhtälailla pienestä huolen, mutta tuli heti huomattua, miten tärkeää oma terveys on jo ihan lapsen kannalta.

Tiedän, että välillä on hankala asettua toisen saappaisiin, enkä myöskään oleta sitä keneltäkään, mutta jos ihmettelette esim. vaikka miksi aloitin heti liikkumaan, niin tässä postauksessa on nyt vastaus siihen. Lisäksi toivoisin, ettei äidit jatkuvasti vertailisi itseään muihin. Jokaisella on oma polku niin raskaana kuin synnytyksen jälkeen. Mä en palaudu yhtä nopeasti kuin joku toinen, etkä välttämättä sinä yhtä nopeasti kuin minä. Eikä tarvitsekaan! Jokaisen olisi tärkeä keskittyä omaan projektiin ja haluan korostaa, että ammattilaisia löytyy paljon. Raskauden ajan- ja synnytyksen jälkeiseen palautumiseen erikoistuneitä lääkäreitä, osteopaatteja, fyssareita ja valmentajia löytyy kyllä, jos vähänkin arvelluttaa, että mitä saa tai kannattaa tehdä, niin kannattaa oikeasti hakeutua ammattilaisten vastaanotolle.

Ja siis pakko vielä sanoa, että mua ei ole koskaan ärsyttänyt mennä treenaamaan- päinvastoin, mä rakastan sitä ja myös just sen takia liikun heti kun pystyn, olen sitten ollut polvileikkauksessa, ruokamyrkytyksessä tai synnyttänyt- liikkeelle ei lähdetä pakosta vaan rakkaudesta!