Blogi

Olen huomannut nyky maailman hektisyyden ja suorituskeskeisyyden lisäksi, että myös treenaaminen on mennyt siihen suuntaan. Treenataan suorituskeskeisesti pieni stressikupla otsassa ja jätetään hymy pukuhuoneeseen odottamaan stressittömimpiä päiviä.

Mitä enemmän kulutat sen parempi treeni- ajattelu on mennyt ihan överiksi. Moni juoksee ryhmäliikunnasta toiseen ja tavoittelee vain kovempia sykkeitä ja intensiteettiä. Kunhan treenissä palaa mahdollisimman paljon kaloreita niin kaikki on hyvin. – Voiko enää surullisempaa tapaa liikkua olla… – mielestäni ei! Saa toki olla asiasta erimieltä, mutta lähtökohtaisesti jos suurin tavoite liikunnan suhteen on kehon kuluttaminen & kaloreiden polttaminen niin joku on pahasti väärin. Ei tarvitse kauaa odottaa kuin keho lyö liinat kiinni ja pahimmassa tapauksessa ylikunto iskee. Ei kenenkään keho jaksa jatkuvaa stressitreeniä.

Itsellä meni teini-iässä treenaaminen överiksi, kun ajattelin että minusta tulee parempi jalkapalloilija, mitä enemmän treenasin. Kun valmentaja sanoi, että olen ylikunnossa- ajattelin tietenkin, että vähän siistiä! Olin ylihyvässä kunnossa! No ei sinnepäinkään! Ylikunto voi tulla ihan kenelle tahansa kun treenaaminen on mennyt täysin pieleen. Kehoa on rasitettu liikaa sen kapasiteettiin nähden, eikä systemaattisesti olla osattu harjoitella oikein. Oikealla tarkoitan oikeaa treeni- intensiteettiä suhteessa palautumiseen. Väsynyttä kroppaa on väsytetty jatkuvasti lisää, jolloin lopulta keho sanoo sopimuksen irti. Onneksi itse palauduin nopeasti täyslevolla, mutta kun ylikunto menee överiksi voi mennä jopa vuosia, että täydellinen palautuminen on tapahtunut.

Jo treeni itsessään kuluttaa, niin kuin ihan kävely ja arkiset asiat elämässä. Kulutusta on hyvä seurata treeneissä, jos ei tiedä syökö esimerkiksi tarpeeksi tai palautuuko. Seuraan itse usein Suunto 9, treenikellosta kuinka paljon yksittäiset harjoituksen kuluttavat tai ihan oma työpäiväni kymmenillä tuhansilla askeleilla, jotta tiedän kuinka paljon tarvitsen oikeasti energiaa. Kun liikkuu paljon, voi olla vaikea hahmottaa kokonaiskulutusta ja helposti tulee mentyä liian vähillä energioilla pitkiäkin pätkiä. Jos en yhtään seuraisi kulutusta, voisi oikeasti vaikea vastata kulutukseen oikealla energian määrällä. Kuluttaminen ei kuitenkaan ole treeneissä tavoitteeni vaan kehittyminen.

Jokaisella saa olla treenissä juuri sellainen tavoite, kuin haluaa. Mutta kun mietitään liikunnan merkitystä on sen tavoite parantaa ja edistää terveyttä ei viedä sitä pois. Kun taas palaat tavoite-ajatteluun niin kumpi edistää terveyttä kehittävä harjoittelu vai kuluttava harjoittelu? Tottakai kehoa pitää rasittaa, jotta se kehittyy mutta tässä tekstissä perimmäinen herättely on kuitenkin siinä, ettei päätavoitteena kannata miettiä kuluttamista vaan kehittymistä. Kuluttamisen sijaan puhuisin kehon sopivasta rasittamisesta kohti omaa tavoitetta. Jolloin ei puhuta niinkään kulutetuista kaloreista vaan hapon sietokyvystä lihaksissa. Tällöin kehitetään kestävyyttä ja lihaksien kestovoimaa, jaksaa treenejä korkeammalla tasolla.

Kun liikut, mieti joskus miksi liikut! Kysy itseltäsi liikutko, koska haluat kuluttaa kaloreita ja laihtua, vai haluat niskahartia-seudun kivut pois, oppia ehkä vetämään yhden leuan, jaksaa töissä paremmin, juosta 3000 m coopertestissä… ja lopuksi voit vielä kysyä itseltäsi mikä näistä tavoitteista on motivoivin ja mihin uskot, että sinulla riittää pitkäjänteisyyttä.

Hyviä treenejä!

Kirjoitinkin aiemmin postauksen Unelmasta kohti uraa, ja saman aiheen äärellä jatkan edelleen. Nyt kun on yhteishaku käynnissä (3.4.19 asti), lupasin vielä enemmän avata omia liikunnanohjaaja opiskeluaikoja Haaga-Helian Ammattikorkeakoulussa, Vierumäen opintopisteessä. Toivottavasti teksti vastaa kysymyksiin, mitä laitoitte viime postauksen jälkeen tulemaan.

Opinnot tuntuivat itselle heti sopivilta ja käytännön läheisiltä, siksi laitoin paperit vetämään heti lukion jälkeen. Hain kouluun vielä kun vanha opintosuunnitelma oli voimassa ja pääsinkin heti silloin sisään. Hakuajasta on jo seitsemän vuotta aikaa mutta muistan, että 300 valittiin alussa pääsykokeisiin keskiarvon ja kirjoitettujen aineiden arvosanojen perusteella. Nykyään on olemassa alussa nettikoe: ”soteli”- jonka suorituksen perusteella valitaan pääsykokeisiin pääsevät. Nettikokeessa on ollut aineistot, jotka todellakin kannattaa opetella ulkoa sekä lisäksi englanti, äidinkieli sekä matikka. Hyvä on huomioida, että pääsykokeet muuttuvat jatkuvasti eikä kannata luottaa edellisvuonna oleviin testeihin. Lue huolella koulun sivuilta, mitä pääsykokeissa vaaditaan.

Mun pääsykoe aikana Vierumäelle kutsuttiin 300 hakijaa ja meillä oli kaksi päiväiset pääsykokeet, mistä vain puolet taisi jatkaa toiselle päivälle. Ensimmäisenä päivänä olivat muistaakseni: liikunta,- ja liikunnanohjaustestit sekä ryhmähaastattelu ja toisena päivänä englannin- ja äidinkielenkokeet, psykologiset testit sekä yksilöhaastattelu. Kaikki osa-alueet pisteytettiin ja pisteillä valittiin n. 60 ketkä pääsivät sisään.

Lykkäsin itse opiskelua vuodella ja jo seuraavana vuonna testit kokivat ison muutoksen, koska myös opetussuunnitelma muuttui. En siis todellakaan tiennyt kun aloitin koulun, että koko opetussuunnitelma muuttui, mutta nyt voin sanoa, että onneksi muuttui. Koulutuksesta tuli todellakin työelämälähtöisempi. Sain juuri käytännönoppeja, mitä eniten koululta toivoinkin.

Mikä jännitti eniten korkeakoulu- opinnoissa?

Aloitin opinnot todella innoissani, mutta tottakai mietin paljon, että pärjäänkö korkeakoulussa. Uskon, että ihan jokainen pärjää, jos jaksaa vain tehdä töitä oman oppimisen eteen. Jälkikäteen voin sanoa, että korkeakouluopinnot olivat itselle paljon mielekkäämmät kuin lukio-opinnot, koska pääsi oikeasti opiskelemaan juuri niitä asioita mitkä aidosti kiinnostivat.

Enemmän pelkäsin muuttamista Vierumäelle ja mietinkin miten pääsisin kouluun ja missä asuisin. Koululla on olemassa omat asuntolat. Ensimmäisenä vuonna olin yhden hengen huoneessa ja kaksi muuta vuotta oltiin 4-5 tyttöä samassa kämpässä. Kämppis meininki on paljon hauskempaa! Asumisen saa valita joko: ma-pe tai ma-ma, joten jos asut lähempänä voit mennä aina viikonlopuksi kotiin. Kimppakämppä oli itseasiassa tosi hyvä ratkaisu ja edelleen ollaan likkojen kanssa tekemisissä. Meillä oli kämpässä kaksi makkaria, yhteinen keittiö ja vessa, juuri kaikki mitä tarvittiin. Kokkailtiin yhdessä ruokia ja katseltiin ohjelmia. Lisäksi oli huojentavaa, kun kouluun käveli 100m niin ei tullut aamuisin kiire.

Lisäksi Vierumäellä on olemassa: ”Vierumäen kyytipalsta”- niminen Facebook ryhmä, missä sovitaan kyytejä ympäri Suomea koululle. Autot täytetään ja kuskille maksetaan aina sopiva määrä bensarahaa. Niin fiksu käytäntö! Ja lähestulkoon joka puolelta Suomea on opiskelijoita Vierumäellä, eli kyyti löytyy lähes kaikille.

Miksi hakisin Haaga- Helian Ammattikorkeakouluun ja Liikunnanohjaajaksi?

Jos liikunta-ala kiinnostaa on Haaga-Helian koulutus todella monipuolinen. Osa luokkakavereistani on yrittäjiä kunto- ja terveysliikunnan puolella, osa järjestää liikuntatapahtumia, tuottaa liikuntapalveluita, osa on valmentajia ja työskentelee kilpa- ja huippu-urheilun kanssa, osa soveltavanliikunnan, osa on seikkailuliikunnan puolella oppaana tai ohjaamassa, jotkut ovat seuroissa, joukkueissa tai isommissa liikuntajärjestöissä. Eli opinnot pitävät sisällään ihan kaikkea tältä väliltä. En todellakaan osannut edes kuvitella, mitä kaikkea koulu pitää sisällään, mutta jos joku jäi hyvin mieleen niin työelämän projektit! Toteutimme lähes jokaisessa kurssissa jonkun työelämän projektin eri yritysten kanssa, jolloin oikeasti teimme jo työtä yritykselle. On erittäin helppo saada jalka oven väliin, kohti työelämää jo opintojen aikana. Työllistyminen on lähinnä vain itsestä kiinni!

Kouluun pääsy ei vaadi huippu-urheilija- taustaa. Kouluun haetaan ohjaaja tyyppejä, ketkä ovat liikunnallisia, mutta osaavat työskennellä erilaisten ihmisten kanssa, ovat positiivisia ja haluavat oppia!

Vielä on muutama päivä aikaa hakea Haaga-Helian Ammattikorkeakouluun Liikunnanohjaajaksi tai mihin tahansa linjalle! Lisätietoa hausta löydät TÄÄLTÄ!

Siis en edes tietä mistä aloittaa… Tässä on nyt fiilistelty tätä reissua monta päivää, niin ehkä nyt voisin vähän avata koko reissua ja kokemusta Sevillassa LaLigan ja Cmoren kutsuvieraana….

Olen itsekin entinen futari. 12 vuotta tuli pelattua jalkapalloa, kasvattiseurana EBK, josta siirryin piirijoukkueen suosittelemana FC Honkaan. Hongassa tuli pelattua pari kautta B- sm sarjaa ja sieltä nousin 15v ensimmäistä kertaa Naisten liigaan ja olin mukana nuorten maajoukkueringissä. Pelivuodet naisten liigassa olivat täynnä loukkaantumisia ja monia polvileikkauksia, mutta silti edelleen seuraan fudista ja todellakin tykkään lajista!

No miten sitten juuri minä päädyin Cmoren vieraaksi katsomaan Laligaa.. Laliga Experience järjestetään n. 19 kertaa vuodessa. Idea on kutsua paikan päälle katsomaan LaLigaa, aina yksi toimittaja ja yksi vaikuttaja, jotka ovat tietenkin kiinnostuneita fudiksesta. Tempauksella halutaan lisätä LaLigan tunnettavuutta jokaisessa maassa. Tällä kertaa reissuun lähdimme Minä ja toimittaja Pekka Mäntylä Suomesta sekä Mexicosta mukaan tulivat uutisankkuri Maria sekä fudis tubettaja- Isra. Ja todellakin oli niin kiitollinen olo, että tulin valituksi mukaan. Yksi unelma toteutui kyllä tällä reissulla! Kaiken lisäksi meillä oli super hauskaa tässä porukassa!!

Mitä reissussa tapahtui?

Lensimme torstaina 14.3 Frankfurtin kautta Sevillaan ja ensimmäisenä iltana meitä vastassa odotti tervetuliais-tilaisuus. Tilaisuudessa saimme omat nimikko- Real Betis Balompie- pelipaidat, sekä samalla pääsimme tutustumaan toisiimme sekä viikon ohjelmaan. Illalla tottakai mentiin syömään tapasta… 😉 Pakko sanoa, että espanjalaiset ovat kyllä niin vieraanvaraisia, tuli todella tervetullut olo heti kättelyssä.

Seuraavana päivänä pääsimme seuraamaan Betiksen treenejä, sekä tapaamaan pelaajia. Viikko piti sisällään myös nähtävyyskierrosta Sevillan upeassa kaupungissa ja voin sanoa, että Sevilla oli enemmän omaan mieleen kuin esimerkiksi Madrid ja Barcelona. Kaupunki oli todella kaunis, eikä niin täynnä turisteja.

Lisäksi päiviin mahtui ikimuistoisia hetkiä, kuten tapas-lounas jahdilla, perinteistä espanjalaista flamenco esitystä sekä hauskoja haasteita, joita pääsimme suorittamaan sekä tottakai paaljon paljon paljon erittäin hyvää ruokaa!!

Haasteita olivat mm. arvaa kuka peli- laligan pelaajilla, pelaajatietovisaa, pomputteluskabaa, tapaskokkikoulua + kisaa sekä pääsin itsekin haastamaan meidän porukkaa punnerrushaasteeseen.

Koko reissu huipentui tietenkin pelipäivään! Betis sai vastaansa Barcelonan, ja voin sanoa, että tätä matsia odotin todella innolla. Oma lapsuuden idolini Messi kentällä ja vielä se, että pääsimme pressitiloihin sekä kentän reunalle seuraamaan pelaajien valmistautumista illan otteluun. Tämä oli toinen kerta kun pääsin katsomaan laligaa livenä, mutta tämä kokemus oli ihan ylitse muiden. En tiedä tulenko enää koskaan kokemaan mitään tälläistä.

Pelissä tunnelma oli todellakin katossa, niin kuin videosta voi aistia. Jos edes vähän saataisiin Suomeen sitä kannustuksen määrää mitä Benito Villamarín stadionilla oli, olisin super ilonen!

Messi loisti pelissä tykittäen hattutempun, jolloin myös koko yleisö huusin Messin nimeä ääneen, juuri nii…, myös betiksen fanit. Fc Barcelona otti lopulta odotetun 1-4 voiton Betiksestä. Ja meidän ikimuistoinen reissu sai mahtavan päätöksen.

Kiitos todella paljon LaLiga ja LaligaExperience sekä Cmore, että sain kokea tämän unohtumattoman reissun! Uskokaa tai älkää, mutta tulen muistamaan tämän koko lopun elämän!

Lapsuuden haaveet eivät ole aina vain pienen lapsen mielikuvitusta ja epärealistisia haaveita, vaan niissäkin on usein totuudenperää. Haaveilemme asioista, jotka meitä miellyttävät ja kiinnostavat. Unelmien kategoria voi hyvinkin pysyä samana läpi elämän. 

Itse esimerkiksi olin jo lapsesta asti aikamoinen urheiluhullu. Urheilu määritti omaa elämääni monella tavalla. Vapaa-aika vietettiin ulkona liikkuen ja tykkäsin jo pienenä seurata urheilua. Halusin lapsena oppia jatkuvasti uusia liikunnallisia taitoja ja samalla opettaa niitä muille. Koulussa ainut arvosana, joka piti heti ensimmäisenä silmäillä oli liikunta. 

Urheilu pysyi elämässä kärkisijalla myös nuoruuten- ja teiniajan. Yläasteelle asti olin haaveillut poliisin ja rikostutkijan ammatista, mutta samalla myös haaveena oli urheilija tai urheilun parissa työskentely. En oikeastaan tiennyt, mitä ammatteja liikunnan parissa voisi olla, kuin joko urheilija tai valmentaja. 

Lukiossa rupesi hahmottumaan paremmin, että liikunnanalalla on oikeastaan monia työllistymismahdollisuuksia; on valmennus puolta, tapahtuman järjestämistä, seuroissa- ja liitoissa työskentelyä, yrittäjyyttä ja vaikka mitä muuta.  Lukiossa kävin keskustelua opinto-ohjaajan kanssa, siitä mikä tulevaisuudessa voisi mahdollisesti kiinnostaa ja samalla etsimme netin syöveristä jatko-opiskelupaikkoja. Liikunnanala on moninainen, enkä ihmettele yhtään, että monilla menee ihan sekaisin, niin opiskeluiden asteet kuin työllistymismahdollisuudet miltäkin asteelta. On olemassa lyhyempiä peruskoulutuksia; ryhmäliikunnanohjaajaa, personal traineria ja vieläkin lyhyempiä kokonaisuuksia, vaikka liittyen tiettyihin liikuntavälineisiin. Sitten on olemassa toisen asteen koulutus, jonka nimike on liikunnanneuvoja, johon voi hakea suoraan peruskoulusta. Lisäksi on Ammattikorkeakoulutason koulutus: Liikunnan- ja vapaa-ajan koulutus, josta valmistutaan liikunnanohjaajaksi. Sekä ylempiammattikorkeakoulu ja liikuntatieteellinen- liikuntatieteen maisteri, Jyväskylän yliopistossa. 

Miksi valitsin Korkeakoulun? 

Itse koin, että paras mahdollinen koulutus itselleni suoraan lukion jälkeen oli Haaga-Helian Ammattikorkeakoulun Liikunnanohjaaja- koulutus, Vierumäellä. Koulutus on todella arvostettu liikunnanalan-ammattilaisten keskuudessa ja sitä oli kehuttu niin paljon, että päätin sen takia myös hakea sinne. Hakijoita on todella paljon ja voisin jopa sanoa, että tuuri kävi kun pääsin ensimmäisellä yrittämällä sisään. 

Halusin ehdottomasti itse mennä korkeakouluun! Olen aina arvostanut koulutusta ja myös itse koen, ettei koskaan voi opiskella liikaa.  Vaikka parempaa oppikoulua ei ole kuin työelämä, niin silti on tärkeä hankkia itselleen akateeminen tieto-taito pohjalle, josta on paljon hyötyä, kun siirtyy työelämään. Korkeakoulututkinnon jälkeen on myös helpompi suunnata ylempään korkeakouluun tai maisterivaiheeseen yliopistoon, mikäli haluaa edetä vieläkin korkeammalle alalla.

Haaga-Heliaa ja juuri Vierumäen opintopistettä kehuttiin tosi paljon, sen opetustason sekä käytännönläheisyyden takia ja nyt muutama vuosi valmistumisesta voin sanoa, että edelleen törmään kaikkialla liikunnan parissa tähän koulutukseen. Joko joku on myös käynyt Vierumäen tai sitten multa on kysytty suosituksia koulutovereista liikunnanalan ammatteihin. 

Mitä valmiuksia koulutus antoi? 

Moni ajattelee, että liikunnanohjaaja tarkoittaa suoranaisesti ohjaamista ja pt.nä työskentelyä, mutta se on vain pieni osa koko 3-4 vuotisesta koulutuksesta. Koulu pitää sisällään; niin kenttäpuolen töitä liikunnan parissa kuin hallinnollisia- sekä organisointitaitoja. Jokainen valitsee itse mille osa-alueelle haluaa suuntaa opintonsa. Nykyään koulussa tehdään opintokokonaisuudet suoraan projekteina työelämän kanssa, jolloin on myös helppo verkostoitua suoraan työelämään koulutuksen aikana. (Kirjoitan vielä koulutuksen sisällöstä postauksen osa2: Opiskelu liikunnanohjaajaksi (AMK) Haaga-Heliassa, jossa tulen kertomaan tarkemmin käytännöistä ja itse opiskelusta. )

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi kukaan hakeutuisi alalle, mistä ei oikeasti tykkää. Iso osa elämästä vietetään työn parissa, jolloin pitäisi olla sanomattakin selvää, että kannattaa hakeutua alalle, josta aidosti tykkää. 

Uskon, että opiskella kannattaa aina, mutta opiskelu on myös huomattavasti inspiroivampaa, kun saa opiskella aiheita, mitkä kiinnostavat. Muistan lukiossa, miten välillä tuntui niin tuskaiselta opiskella aineita, mitkä eivät kiinnostaneet pätkääkään. Kun taas opiskeli itsensä unelma-ammattiin, niin lähes jokainen aihe mitä käytiin läpi kiinnosti jollain tasolla. Janosin oikein uusia oppeja tulevaa työelämää varten! 

Hyvä on kuitenkin muistaa, että jatko-opiskelu on vapaaehtoista, kukaa ei pakota meitä kouluun. On niin itsestä kiinni, mitä kouluvuodet tuovat meille mukaan elämään. Jokainen meistä voi vaatia itseltämme enemmän ja usein silloin myös tulevaisuus kiittää. Melkein jokaisen koulun voi suorittaa vain suorittamisen ilosta, mutta mielestäni se on hukkaan heitettyä aikaa, jonka olisi voinyt käyttää paljon fiksumminkin. 

Nykypäivän ammattikorkeakoulut luovat todella hyvät lähtökohdat työelämään ja vielä kun lisää ripauksen oma-aloitteisuutta ja työmoraalia, niin vain taivas on rajata oman unelma-ammatin saavuttamiseen. Ei kannata mennä sieltä, mistä aita on matalin vaan oikeasti laittaa itsensä jo opintojen suhteen epämukavuusalueelle.

Mutta jos jotain haluan sanoa, niin hakeudu juuri sille opintopolulle, mikä sinua itseäsi henkilökohtaisesti kiinnostaa eniten. On todella voimaannuttavaa mennä töihin hyvällä positiivisella energialla, kun saan tehdä juuri sitä työtä mistä nautin sekä yrittäjänä olen vielä oman itseni herra. 

Haaga-Helian Ammattikorkeakoulun yhteishaku alkaa TÄNÄÄN 20.3 ja päättyy 3.4.19, mikäli Liikunnan- ja vapaa-ajankoulutus Vierumäellä kiinnostaa, niin kommentteja ja kysymyksiä voi laittaa tulemaan. Julkaisen vielä toisen osan postauksesta ensi viikolla, missä tulen kertomaan tarkemmin koulutuksen sisällöstä ja ihan käytännön asioita niin asumisesta kuin kaikesta muustakin. 

Lisää Haaga-Helian koulutus mahdollisuuksista voit lukea lisää TÄÄLTÄ!

Siis miksi? Minkä takia suurin osa jättää liikkuvuuden kokonaan väliin ja hyppää suoraan treenin kovempien osuuksien kimppuun?

Mitä jokainen liike vaatii? – Kehonhallintaa ja liikkuvuutta, kyllä! Silti jätämme liikkuvuuden väliin. Syy on varmaan se, että moni ajattelee sen turhaksi. Liikkuvuuden treenaaminen ei ehkä nosta sykettä kovin korkealle tai saa lihasta pumppiin, eikä lajiharjoittelussa se monia kiinnosta. Kuitenkin jokaikinen laji tai yksittäinen liike vaatii tietyn tason liikkuvuutta. Nyt jos järjellä mietitään… henkilö joka ei saa käsiä suorana ylös, ilman että selkä menee notkolle, ei käytännössä saa kunnolla pystypunnerrusta perille niillä lihaksilla, millä se pitäisi oikeasti tehdä. Kyykkyyn ei voi mennä jos nilkat eivät liiku. Juoksuasento ei ole ergonominen kun lonkankoukistajat ja reidet ovat jumissa ja kroppa etukenossa. Usein paine kohdistuu tällöin myös selkään, ja alaselkä saattaa kipeytyä juostessa.

Pahimmassa tapauksessa liikkuvuuden laiminlyönti altistaakin isommille ongelmille kehossa, kuten rasitusvammoille. Kun pitkään junttaan väärällä liikeradalla jotain liikettä- niin varmasti keho rupeaa ilmoittamaan itsestään kivulla ja ylimääräisillä jumeilla. Vaikka kuinka keskittyisit liikeradan puhtauteen voi huono liikkuvuus rajoittaa liikerataa. Usein myös moni valittelee esim. polvien tai olkapään kivuista ja ainoa syy kivuille on oikeesti JUMIT! Niin pieni vaiva olisi käyttää treenin alusta 5-10 min avauksille ja lopettaa treeni palauttaviin venytyksiin tai rullailuun.

Treenistä saisi ihan eri tavalla irti kun kehon saisi kunnolla auki. On kyse sitten saliharjoittelusta tai ihan omasta lajista, niin keho pitäisi aina ”valmistaa” harjoitukseen lämmittelyn yhteydessä. Ideana avata ja valmistaa ne lihakset treeniin, millä tulet seuraavan treenin tekemään. Kun kyseessä on laji, joka vaatii keholta enemmän kuin esimerkiksi eristävä saliharjoitus, tarkoittaa se myös sitä, että koko kroppa pitää saada auki.

Ennen treenejä ei tietenkään kannata tehdä pitkiä venytyksiä vaan lähinnä pumppaavia venytyksiä ja avaavia liikkeitä, jotka valmistavat kropan liikeratoja harjoitukseen. Harjoituksen jälkeen on hyvä tehdä vähän pidempiä palauttavia venytyksiä. Harjoituksen jälkeen voi myös tehdä pitkiä liikkuvuutta lisääviä liikkeitä tai esim. kotona ihan omana harjoituksenaan.

Monilla ihan pieni päänsärky tai olkapääkipu lähtee jo muutamalla liikkuvuutta lisäävällä harjoitteella tai hieronnan avulla. Hieronta ei kuitenkaan kerralla korjaa niitä ongelmia mitä itse aiheutamme kehoon, joten jokaisen pitää ottaa myös itse vastuulle huolehtia liikkuvuudesta ja lihasten palautumisesta. Moni ajattelee, että kun menen hierojalle niin kaikki ongelmat ratkeaa. Usein jo hierojalta kuulee, että saattaa tarvita 3-10 kertaa hierontaa, jotta saadaan alkuun jumit auki ja sen jälkeen niitä pitää vielä ylläpitää.

Ajatuksena olisi hyvä muistaa, että aina kun treenaamme kovaa, pitää jollain kehon rasitustila saada palautetta. Treenissä lihakset supistuvat ja juuri tästä syystä ne rupeavat kiristymään, jos niitä ei koskaan ”palauta” liikkuvuusliikkeillä, alkaa pikku hiljaa jumien määrä kasvamaan ja rajoittamaan liike rataa entistä enemmän. Jos tuntuu, että ei kiinnosta venyttely voi ihan vain lisätä joka treenin alkuun avauksia kepillä ja muutama pumppaava venytys ennen treeniä, niin sekin on jo alku!